Quantcast
Channel: Habanerokitchen.com
Viewing all 1030 articles
Browse latest View live

Minä elän, kiitos kysymästä!

$
0
0

Kiitti huolenpidosta rakkaat ja arvostamani lukijani.

Osa on naamakirjassa ja on huomannut että ilma kulkee vielä.

Mutta kun aivot sanoo että on täynnä, niin pattereita on ladattava....

Tulossa juttua Pohjois-Suomesta, Norjasta, Lofooteilta, Viron Länsi- ja Itäpuolelta. Ruokaakin on laitettu ja grillimaisterikisassa on käyty.

Koirat on elossa ja menestystä on tullut koiranäyttelyissä. Twitter salasana on hukassa ja yritän "hyggeillä".

Kiitos kun olette olemassa....

Yhden ruokablogin ja aivovamman anatomia

$
0
0
Aivovammaviikkoa vietetään 13.11 - 19.11.2017

Kuolemanlaakso, Tommi Kovasen ja Jenny Rostainin kirja elävästä elämästä. Aivovamma on aina läsnä ja kaikilla - ikävä kyllä jatkuvasti lähellä. Todella koskettava ja arpia auki repivä kirja.

Ensin todella suuri lukusuositus, Tommi Kovasen ja Jenny Rostainin, Bazarin kustantama Kuolemanlaakso. Kirja kertoo jääkiekkoilija Tommi Kovasen raskaasta matkasta, joka alkoi kiekko-ottelussa Lukko - Blues.

Onneksi näistä asioista puhutaan ääneen. Kiitos myös Tommin joka rohkeasti sai ajatukset kirjaan.
Tästä rohkaistuneena kerron nyt yhden tositarinan joka osui allekirjoittaneelle.

Suomessa saa vuosittain eriasteisen aivovamman noin 15 000 - 20 000 henkilöä vuosittain.

Aivovammat jaetaan karkeasti hyvin lievästä erittäin vaikeaan.

Hyvin lievä aivovamma eli maalikkokielellä aivotärähdys käsittää noin 90 prosenttia aivovammoista. Lievissä aivovammoissa ei ole ollut tajuttomuutta ja muistikatko on alle 10 minuuttia.  Hyvin lievästä aivovammasta on mahdollisuus selvitä yleensä "säikähdyksellä" eli toipuminen on usein täydellistä.

Lievään aivovammaan voi liittyä korkeintaan puoli tuntia kestävä tajuttomuus ja vuorokauden mittainen muistiaukko. Aivokuvausten löydökset ovat normaaleja, eikä vamma vaadi neurokirurgiaa. Suurin osa lievän aivovamman saaneista toipuu oireettomiksi.

Keskivaikean aivovamman saaneen tajunnan taso on vielä puolen tunnin kuluttua selvästi alentunut. Muistiaukko kestää yli vuorokauden, mutta alle viikon. Jos aivokuvauksissa näkyy muutoksia, on vamma aina vähintään keskivaikea. Suurelle osalle keskivaikean aivovamman saaneista jää pysyviä oireita.

Vaikeasta aivovammasta puhutaan, kun potilas on puolen tunnin kuluttua tajuton ja muistiaukko kestää yli viikon. Jos vamma on vaatinut neurokirurgista leikkausta, on kyseessä vähintään vaikea aivovamma. Vaikeasta aivovammasta jää lähes aina pysyviä oireita.

Erittäin vaikeassa aivovammassa potilas on yli viikon tajuttomana ja muistiaukko kestää yli kuukauden. Erittäin vaikean aivovamman saaneista oireettomiksi ei toivu käytännössä kukaan, ja pieni osa jää pysyvästi tajuttomaksi. Lähde: Aivovammaliitto

MY WAY

Ristikseni sain loppuelämäni ajaksi VAIKEAN AIVOVAMMAN. Matka on ollut pitkä tähän päivään ja oireet sekä ajatukset ovat täysin omia, mutta on myös suurelta osin yleistettävissä.

Kun luin Kovasen Kuolemanlaakson - se repi pirusti niitä ei arpeutuneita haavoja auki.

Löysin liikaa yhtymäkohtia omiin oireisiin ja fiiliksiin vammautumisesta tähän päivään.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on olla - itselleni terapeuttinen kokemus, sinulle aivovammautunut haluan osoittaa "kollegiaalisuutta" ja nostaa tuopillisen samaan jengiin kuulumisesta.

Aivovammautuneen omaisille ison kiitoksen ja arvostuksen siitä että jaksatte aivovamman saaneen vierellä, olla tukena sekä yrittää jaksaa ne yllättävät ja monesti raskaatkin käänteet elämässä.

Ihmisille kenellä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita haluan sanoa että pysähtykää välillä.

Pitäkää huolta omasta ja läheistenne turvallisuudesta. Käyttäkää kypärää pyöräillessä, muistakaa turvavyöt, heijastin on halpa henkivakuutus, kännykkä pois ajaessa. Alkoholi ja kulkuvälineet on vaarallinen yhtälö. Niin itselle kuin kanssaliikkujille.

ENTINEN MINÄ JA ELÄMÄ

Ylemmässä kuvassa on hetki siellä huipulla. Nuorena kloppina, Kansanterveystieteen perusteet oppikirjaan kuvattuna ja alemmassa kuvassa yksi entinen työkalu.
Työskentelin  24-vuotta ensihoitajana, viimeksi aivan mahtavassa työyhteisössä, pelastuslaitoksella Hämeessä. Urani aikana olin nähnyt onnistumista, epäonnistumista, toivoa ja mahdollisuutta mahtavien työkavereiden kanssa. Kohtalon sormen kosketusta sekä niitä onnen kantamoisia eri ihmisten elämässä.

Sairaudet, onnettomuudet ym ne vain kuuluu ikävä kyllä elinkaareen ja toisille se osuu rajuimmin. Kukaan ei selviä täysin näistä.

Olin yksi "kova" jätkä ja mikäli mieltä painoi jokin asia - se puhuttiin työkavereiden kanssa saunassa, sählykentällä tai viimeistään niissä upeissa, yhteisissä saunailloissa. Eikös se ole se aivan tavallinen miesten tapa. Jotkut asiat ja tapahtumat työelämässä seuraa edelleenkin mukana. Vaikka sitä  ei ääneen sanota niin toista väittää ellei myönnä.

Onneksi on nykyään työpaikoilla on  defusing sekä tarvittaessa vielä debriefing huomioitu ja järjestetty hyvin. Se auttaa paljon selviytymään ennen seuraavaa kertaa.

Työpaikka ja työyhteisö oli ollut aina itselleni se toinen koti. Ellei nyt henkinen koti mutta tärkeä yhteisö. Olimme käytännössä 24 tuntia samassa puurossa ja kunnialla yritimme hoitamaan oman tonttimme mutta silti tiimissä. Ei tietenkään aina niin ruusuista töissäkään ollut mutta 98-prosenttisesti kyllä, jälkikäteen muistellen.

Kotona oli vaimo, poika ja muistaakseni silloin kolme tai neljä koiraa. Uudehko talo, pirusti pihahommia ja pojan harrastukset. Koirat veivät ulkomaille ja matkustelu oli lähellä sydäntä. Auton piti olla uusi, koska köyhällä ei ole varaa korjauttaa. Lue (takuun piti olla voimassa)

Elin silloin jossakin "maanisessa" tilassa. Ei, en tarkoita nyt että olisin saanut diagnoosin vaan kaikki oli enemmän kuin hyvin.

Olin säästänyt itseäni yhteen vahvaan periaatteeseen että naimisiin ja kihloihin menen vain kerran elämässä. Se meni enemmän kuin hyvin ja saimme pitää hauskat, ikuisesti muistettavat bileet ystäville, tammikuisessa pakkasessa 2016.

Elämä oli vauhdikasta. Sinne ja tänne oli menoja sekä paljon hyvää ruokaa sekä viiniä.

RUOKA, VIINI JA RUOKABLOGI

Ruoanlaitto oli tärkeä harrastus ja terapeuttista rentoutumista sekä palautumista töistä. Se oli hyvä tapa nollata työvuoro.

Ensimmäinen blogini syntyi joskus vuonna 2007 aivan omaan tarpeeseen. Kymmenen vuotta - pitkä aika. Olin kasvanut oman elämäni kulinaristiksi ja jossakin vaiheessa olin maistellut enemmän erilaisia viinejä kuin paikallisessa alkossa oli valikoimaa.

Netistä oli helppo lukea mitä on jo kokeiltu. Samoin ruokien kanssa. Se kikkailu alkoi jo silloin. Näin kirjoitin reseptit myös blogiin ihan vain muistin takia - mitä olin milloinkin soossiin sotkenut.

Kas kummaa alkoi tulemaan kommentteja ja viestejä. Vielä käynti tilastot antoi kivaa dataa. Kiva kun sain olla hyödyksi, kiitos siitä.

Typepad oli silloin jalustana ja Qulinaristi oli silloin blogin nimi.

Kirjoittaa en osannut silloinkaan ja valokuvat oli vieläkin surkeampia kuin nyt. Kiitos kehittyneiden kamera ominaisuuksien. Eli se puhelin.

Jotenkin noin edellä kirjoittamallani tavalla se elämä lutviutui. Ei huolia ja murheita vaan kovalla uholla eteenpäin - täysillä. Muuten haluan uhosta sen verran mainita että asenne oli - kyllä minä.

Ja pienen tipsin kautta. Muutamaan kertaan on voitettu ja hävitty. Maraton Venetsiassa kuittasi meidän hääjuomat ja maraton Forssassa vei osan sen kesän viinibudjetista.

Mutta läpi mentiin. Kiitos osallisille tästäkin elämyksestä. YLE Tähtäimessä Maraton.

Kun ei mikään ollut entisellään.....

Tästä tulee nyt pieni juttusarja koska kaikkea on tapahtunut niin paljon ettei jaksa/yhteen postaukseen mahdu.

Pitäkää huoli itsestänne ja läheisistänne. Nopeasti muuttuvat elämämme suunta...

Yhden ruokablogin ja aivovamman anatomia osa 2

$
0
0
RIIKA, LIETTUA 18.12.2011

Paula Stradiņa klīniskā universitātes slimnīca, Neurokirurgijas Klinika. Tuolta minä itseni löysin. Muistaakseni ylin kerros

Kun suljin työpaikan oven muistaakseni 15.12.2011 en arvannut että se oli 44 vuotiaan miehen viimeinen kerta.

Normi touhuja. Vaimon kanssa paluumatkalla Vilnasta, koiranäyttelystä. Pimeä oli ilta ja kova nälkä. Koirat hotelliin ja tarkoituksena oli viettää yhden yön taktiikalla pysähdys ennen lopullista paluumatkaa Tallinnan kautta lautalle. Safety first tyyliin. Pitkä matka ja pimeä Via Baltica. Koirat ruokittiin ja google oli suositellut loistavaa ravintolaa sen ajan kulinaristille.

Tässä vaiheessa on tarinani jälkimuistin, terapian, vaimon kertoman sekä sairaalapapereiden avustamaa. Mutta yksi osuma isolta Jeep maasturilta Riikan keskustassa. Mies retkahti asvaltille ja siihen jäi.

Siitä se alkoi. Sairaalalla, teho-osastolla, lentokoneella.... Kela-taksilla, aivovammapoliklinikalla, terapialla, psykiatrilla, neuropsykologilla, kuntoutuslaitoksilla, vaimolla, pojalla, koirilla, mielialalääkityksillä, vakuutusyhtiöllä, kelalla ja kevalla näin alkuun. Kaikille tuli uusi merkitys kohdallani, elämässäni.

Tästä ovesta aukeaa karu maailma. Sisältää teho-osaston ja neurokirurgisen osaston. Osastoo 22.

RESULTS

Kakku päähän - se on muuten ensihoitajien slangia ja puhutaan vuodosta tai aivoveritulpasta. Sain kolme eri verenvuotoa eri lohkoihin, aivokontuusion sekä kallonmurtuman. Raajat toimi, mutta ei pää.

Vaimo ja vakuutusyhtiö saivat onneksi pääni tietokonetomografiaan eli CT-kuvaukseen ja löydökset eivät olleet mairittelevia eikä kauniita.

Olimme vieraassa maassa, kaksin mutta oikeasti vaimo yksin - kahden koiran kanssa. Puhelin piti onneksi vaimon toimintakykyisenä ja suurlähetystö sekä vakuutusyhtiö auttoivat asiat alkuun että hoitoketju alkaa.

Oli siinäkin pieniä viivästyksiä mutta lopputulos on ollut hyvä ja saan olla kiitollinen kun tätä voin kertoa. Riski siihen huonompaan vaihtoehtoon oli todella korkea. Onneksi  itse ei ymmärtänyt mistään mitään vielä tässä vaiheessa. Vaimo oli urhea ja minä hauras.

Kaksi viikkoa jouduin olemaan Riikassa. Verenvuodot ja turvoitukset kallon sisällä olivat este ja liian suuri riski siirtää suomeen hoitoon. Vakuutusyhtiölle suuret kiitokset siitä että vaimo sai olla melkein koko ajan läsnä.

Latviassa sairaalahoito perustarpeiden osalta perustuu kuitenkin vielä pitkälti läheisten apuun. Lääketieteelliset perusasiat ja melkein välttämättömyydet hoidetaan mutta perushoito ja puhtaus jäävät omaisten huolehdittavaksi. Mukaan lukien ruoka - ihmettelin useasti sitä eväsmäärää, mitä muille sinne sairaalaan kannettiin.

Joten sain melkoisia take a way-aterioita myös. Ulkonäkö oli annoksissa komia, mutta makuun en tajunnut ottaa kantaa lainkaan.

Kun muut harkitsivat iltapesulle menoa kotisuomessa, niin toisin se oli Riikassa. Siellä oikeasti joutui harkitsemaan. Hygienia ja sairaalatilat eivät vain ole kovin nykyaikaa.

JOULU

En ennenkään ole niitä kaikista fanaattisimpia jouluihmisiä ollut mutta joulu sai uudeen merkityksen.
Tuli jouluaatto ja me vietimme sen sairaalassa vaimon kanssa. Vaimo kävi välillä lepäämässä ja hoitamassa koiria myös hotellissa. Onneksi olen kuullut jälkeenpäin kuinka hänellä oli ystävistään ja kollegoistaan puhelimitse tukiverkosto suomeen. Lisäksi joulu piti järjestää pojalle ja anopille. Siitäkin oli suuri apu että naapurit ja sukulaiset olivat lähellä.

Aika kului tyyliin "taju pois tästä pahasta maailmasta". Ajatuksia oli laidasta laitaan niin pahasta sinne kieltämiseen, mitä oli tapahtunut. Yritin olla rohkea, se mies mikä ajatteli vain että unta tämä on. Sitäkin kutsutaan kieltämiseksi.

Olisi paljon kerrottavaa sairaala-ajasta ja siitä kuinka homma ei todellakaan toimi, kuten kotimaassa, mikäli sairastut tai joudut tapaturman uhriksi. Suomessa varmasti saat laadukasta hoitoa, kaikin puolin. Olkaamme siitä onnellisia veronmaksajia, toisaalla on vielä huonommin. Ja huolehtikaa se kattava vakuutusturva.

Minun joulusauna vuonna 2011. Lämmintä ja kylmää vuorotellen. Oikeasti kuvassa on osaston suihku. Vessat olivat naapurissa joista toinen oli myös tupakkakoppi. Vuonna 2011.

RAKAS PÄIVÄKIRJA

Pyysin vaimoa tuomaan sairaalaan kynän ja vihkon. Kirjoitin ajatuksia sinne. Se vihko seurasi piilossa monta vuotta ja en itsekään uskaltanut sitä lukea. Erään kerran, vuosia myöhemmin luin ne hetket mitä ajatuksia oli ollut silloin. Pelottavaa, tietynlainen testamentti. Olin valmis että kuolen pois, mutta en marttyyrina. Palaan tähänkin myöhemmin. On todella raskasta olla että "kaikki on hyvin" kun kuitenkin ajatus ja mieli on muualla. En voi mitenkään kiittää vaimoa siitä rohkeudesta, jaksamisesta mitä hän jo sairaalassa olo aikanani on joutunut kestämään.

Minulla oli siis monta hetkeä että saadaan lennätettyä kotimaahan, mutta kun aivoissa traumat eivät olleet samaa mieltä. Viimein tuli lupa niin vaimo lähti ajamaan kohti kotimaata ennen vuoden vaihdetta. Pelko itselläni nousi pintaan että kaikki sujuisi turvallisesti ja hän pääsisi ehjänä perille. Itse tulisin seuraavana päivänä perässä.

Toisin kävi - ei olla siirettävässä kunnossa. Yksin, yksin ja kielimuuri esteenä jäin Riikaan. Pitkiä ja synkkiä päiviä. Niitä ei pysty kuvailemaan ei niin missään muodossa. Pelko omasta ja perheen tulevaisuudesta ajoi todella ahtaalle. Siellä oli aikaa miettiä makuuasennossa....


Yläkerran ukko kuuli toiveeni ja näin valoa siellä tunnelin päässä. Suomesta lähetettiin ammattilainen, lääkäri joka on ammattitaitoa täynnä hakemaan lentokoneella se entinen tosimies kotiin. Ei kaikki siinäkään mennyt ihan putkeen mutta pääsin vihdoin Tampereelle, oman alueen sairaalaan.

TILANNE ESKALOITUU

Kuvantamiset ja tilanteen kartoittaminen ja jatkon suunnittelu. Pakotin heidät päästämään kotiin koska olinhan jo muutaman viikon maannut sairaalassa. Poika oli nähtävä ja koirat. Kotiin pääsin koska sairaalaan oli puolen tunnin matka ambulanssilla. Ok... Taistelu alkoi ja se kävi todella synkäksi.

Aloitettiin neurokirurgian poliklinikalta. Heti tuli ensimmäisellä käynnillä tylyä tekstiä. Sinä et ikinään tule tekemään töitä. Täh - pidä nyt täti tunkkis. Ei noin voi sanoa, ei todellakaan. Mutta jälkeenpäin hän oli realisti.

My life ja sitä todellista. Nämä taulut on tulleet jokseenkin tutuksi. Ja mies ei voi ymmärtää.
Alkuun käynnit neurokirurgian ja myöhemmin aivovammapoliklinikalla oli harvakseltaan. Kotona huomasi että tästä elämästä ei tule hittojakaan. Kaikki meni hanskaan. Ellet itse huomannut niin kotiväki huomasi.

Sinä et olekaan enään sama ihminen. Et osaa perusasioita, pelkäät kaikkea, unohdat asioita, junnaat paikallaan, kylmä ja kuuma on eri asia, kaikki näkyy kolmena - mutta yksi on todellinen. Et haista etkä maista. Kaikki on tasaista harmaata.

Odotat sohvan nurkassa, koirat onneksi vierellä että poika tulee koulusta ja vaimo töistä. Aivan sama mitä kello on koska sinä vaan nukut.

Televisio ahdistaa ja pelottaa. Entiset dokumentti ja realityohjelmat kuten poliisit ja pelastajat silloin antoi psyykkeelle kylmää kyytiä. Et mihinkään asiaan pystynyt keskittymään kunnolla ja minuutissa hääräsit jo toista. Ne lihakset ja yleiskunto jäi sinne Riikaan. Hyvä kun jaksoit jalkaa nostaa, kunnes uupuminen iski ja oli vedettävä tunti unta.

Pelko oli läsnä kokoajan. Jarrusukat - tiedättekö selaiset mitä pienillä muksuilla tai vanhuksilla on. Niillä hiihtelin himassa. Välillä huimasi kova vauhti, omasta mielestä.

Ulos et voinut mennä koska se liukkaus ja 500 metrin kävely vaati tunnin unet. Ruoka ei maistunut miltään, ellet turauttanut Poppamiestä reilusti  ruoan kuin ruoan päälle. Mikään ei tuoksunut enään miltään. Tämäkin tuli ilmi kierotietä. Erään kerran koiramme oli töötännyt jäätävät paskat. Vaimo reagoi mutta itse en huomannut mitään. Todella - hajuaisti oli morjens. Se oli poissa. Ilmankos se ruokakaan ei tehnyt mitää säväreitä. Masennus ja ahdistus lisääntyi.

Sohvan nurkka oli paras paikka - kippurassa. Ensimmäinen vuosi käytännössä oli tätä edellä kirjoitettua. Itselleni koko vuosi 2012 on poissa. Sitä ei ole olemassa. Vielä kun laitetaan kuormaan päälle ajokielto, näköhäiriöt - kolmoiskuvat silmissä. Laskuja tippui postilaatikkoon mutta et tiennyt mitä niille pitää tehdä.

Syöminen ja juominen tapahtui niin että sinua kehoitettiin toimimaan. Näläntunne ja jano oli poissa.

Ainut asia mikä tuntui helpolta ja oli mahdollisuus onnistua oli pitää edes tupa lämpimänä. Mutta kognitiivinen keskus aivoissa käskee sinua toimimaan, jättää kuitenkin kertomatta ett uunipellit pitää aukaista. Ei savua ilman tulta eli tulipalokin on ollut lähellä. Kuulet palovaroittimen äänen, mutta et osaa yhdistää sitä siihen. Havahdut vasta koirien levottomuuteen ja nostat katseen ja on vain pelkkää harmaata. Reagoit ja löydät nuotion olohuoneesta. Tästäkin onneksi selvisin. Hajuhaitoilla ja halkolaatikon palamisella. Jälleen siis romahdus. Selvisi että patalappu ei ole paras tapa kohentaa tulta pesässä. Olin siis kytevän patakintaan nakannut halkopinoon. Siitä se ajatus sitten lähti....

Ruokablogi - se oli...mutta vain hetken. Oma toivottomuus ja masennus laittoi painamaan delete nappia. Poista kaikki, sure - yes. Virhe digimaailmassa, mutta ei ollut muuta toivoa.

Seuraavassa postauksessa asiat tarkentuvat ja ahdistuksen määrä syvenee...

Yhden ruokablogin ja aivovamman anatomia osa 3

$
0
0

Kaunista mutta silti karua. Talvinen maisema mutta siellä lopullisessa tomumajassa.

Kuten edellisessä postauksessa jo kirjoitin asioiden ja oireiden tarkentumisista, palataan alkuvuoteen 2012.

Luin juuri sairaskertomuksia ja ensimmäiset käynnit neurokirurgian poliklinikalta siirrettiin aivovammapoliklinikalle.

Tays järjesti silloin ns. ensitietopäivän tuoreen aivovamman saaneille. Menimme sinne Jalben kanssa yhdessä. (Vaimoni, myöhemmin Jalbe)

Porukkaa istui huoneessa ringissä ja sinne sekaan vaan. Ei ollut minun juttu. Se oli ennemmin ahdistavaa kuin mieltä aukaisevaa. Tuntui todella kohtuuttomalta olla ns. osallisen roolissa tässä jengissä. Ainut yhdistävä tekijä oli se vamma. Kahvit oli osallistumispalkintona. En saanut mitään irti koko tilaisuudesta. Eli kieltämis- ja välttelykäyttäytyminen alkoi jo silloin.

Fiiliksillä että ei mulla mitään vikaa olekaan, lähdin pois. Toinen minä ahdistuin tilanteesta. Pelko tulevaisuudesta.

Välttelykäyttäytyminen ottaa otteensa, koska on voinut tilanteissa henkisesti pahoin, vaikka fyysisesti olisikin saanut apua.
 AJOKIELTO

Lääkärinlausunto kertoi että toistaiseksi ajokieltoa - ajokykyyn vaikuttavina tekijöinä näköhäiriöt, vireystilan säätelyn ongelmat ja huimaus.

OMG! Tämä oli sama asia kuin entinen työkaverini Jackson löisi palleaan sellaisen taakin että ilmat pakenee. Hän muuten oli joskus suomen nyrkkeilyssä kova nimi ja olen kokeillut miltä se isku tuntuu.

Mitäs luulette kuinka tämä vaikutti suomalaisen miehen itsetuntoon ja mielialaan. Se oma vapaus liikkua, edellä mainitsemani uusi auto oli pihassa. Olisinko tehnyt kaupat, mikäli olisi ollut aavistettavissa mitä tulossa on? En todella.

Kuitenkin oli jo merkkejä siitä ilmassa että ei kauheasti jaksa liikkua eikä uskalla. Silti toistaiseksi ajokieltoa oli sama kuin nykyään jalkapanta vankeinhoidossa.

Ei kait sit siinä mitään. Taksilla sitten ja taksikuitteja keräilemään. Myöhemmin ne keksivät sitten käyntien lisääntyessä että on käytettävä Kela-taksia. Se perustuu siihen että kerätään kaikki raihnaiset samaan kyytiin, viedään sairaalaan ja kerrotaan omat sekä naapureiden juorut ja sairaskertomukset ajankuluksi.

Pienen paikkakunnan etuja. Vielä kun väsymys saattoi nasahtaa yllättäin niin se oli hallitsematon tilanne. Jos itsellä sattui olemaan lääkäriaika kello 10 - 11 niin peräkylän Martalla oli vasta kello 14.30 aika "kusipolille". Kun jengi oli kasassa niin paluukyyti alkoi.

En todellakaan tuntenut omakseni tuota järjestelmää. Pääsin siis oireisiin vedoten takaisin omaan taksikyytiin.
TRIPLANÄKÖ

Se näköhäiriö oli käytännössä sitä että kuvitelkaa kolme puuta eteenne. Kävelette oikeanpuoleista kohti ja päin. Läpi meni. Kokeilkaa keskimmäistä. Senkin läpi pääsitte kivutta. Mutta sinne vasemmanpuoleiseen kun juokset täysillä niin taas sattuu Timoa otsaan. Sen kanssa siis oppi nopeasti elämään. Kuva seilasi varsinkin pimeällä neljänä.

Miettikää itseänne James Potkukelkka linssit päällä. Ja niitä prismalaseja ei sitten Prisma-ketju sponsoroi. Kuva on muuten Episodi.fi eli Mr. Googlea käyttäen lainattu.
Näköhäiriöt tutkittiin kunnolla ja oli jopa riskinä että joudun käyttämään sellaisia prismalaseja. Itsellä niistä oli mielikuva että Herra 47 - James Potkukelkka tyyliset pokat ja paksut linssit.
Voi tsiisus - ne vaan ei sovi mun ulkomuotoon. Näköasioita ja kuulostaa turhamaisuudelta. Miettikää itse heittää sellaiset pokat päähän.

Testit ja kokeet olivat todella väsyttäviä - piti olla tarkkana ja kun taas keskittymiskyky oli mitä oli niin puhti oli poissa. Pisteitä ja käppyröitä lenteli pitkin tietokoneruutua, niitä piti nähdä ja toisaalta toisessa testissä niihin piti osua.

Löydöksenä oli että aivohermojen 6 ja 7 hermot olivat vaurioituneet ja pareesissa eli osittain halvaantuneet. Paranee tai ei parane - en muista milloin, mutta ne kaksi hermoa alkoivat elämään ja näköhäiriöt poistuivat. Onneksi.

Fakta - ihmisellä on 16 aivohermoa. 

Oli kuitenkin pojan jääkiekkoharrastus, asutaan siellä mistä VR vie loputkin junavuorot ja julkiset eivät kulje. Luvan autolla ajamiseen sain takaisin pienen mutta antoisan keskustelun jälkeen lääkäriltä. Lupasin ajaa varovasti ja kerroin että pärjään. Kiitos siitä. Se oli siis se vasemmanpuoleinen mitä kohti ei saa mennä. Ne kaksi vain oli ilmaa... Pärjäsin.

 AUTO JA ENSIPURAISU

Autoa ajaessa huomasin muutoksia itsessäni. Se jännitti. Muu liikenne oli niitä "maantierage" tyylisiä ihmisiä. Itse oli alkuun kuin 90-vuotias jermu Urjalan kyliltä joka ajokortin on uusinut samaa ikäluokkaa olevalta skarpilta kaverilta, jolla ihmeen kaupalla on säilynyt lääkärinoikeudet tyyliin Vilholle kortti ja mulle konjakkipullo. Siis yhtä varovaista.

Se oli rasittavaa ja ahdistavaa. Kiristelin turvavöitä ja nopusrajoitukset olivat liian korkeita suomessa mielestäni. Vaikka päähän tuli jumi aika ajoin se ei loppujen lopuksi ajamista vaikeuttanut. Enemmän uuden auton kaikki painikkeet ja toiminnot.

Silloin hieman huolestuin kun ajoin ostamaan kameraa Tampereelle. Sain kunnialla auton parkkiin, mutta mitä helvettiä - KUINKA TÄMÄ SAMMUU!!!???

Jumi ja täydellinen black out. Istuin ja mietin. Oli ratti ja näin mittaritaulun. Oli radio ja kaikenlaista kytkintä. Mutta ei vaan ollut sellaista mistä auton saisi sammutettua. En kehdannut ihmisiltäkään kysyä tyyliin - anteeksi osaatteko kertoa kuinka tämä sammuu? Luulen että aika nopeasti olisi tulleet muutama noheva jannu Sorinkadulta eli poliisilaitokselta ja olisi ollut keskusteltavaa asiasta.

Hitto että jurppi. Oikeasti ei heti osannut nauraa asialle, mä aloin itkemään. Pieniä asioita tippui pikku hiljaa eteen. Muuten Jalbe muistaakseni pelasti puhelimen avulla tästä. Siinä ratin vieressä on oike.... Aha, joo kiitti. Muistin ostaa sen kamerankin jota en muuten ole muistanut edes käyttää. Jos joku tarvitsee pinkin värisen IXUS-merkkisen kameran niin halvalla saa.


Autoillessa silloin huomasin myös ensimmäisiä merkkejä omasta oudosta mielestäni, ajatuksista sekä ihme jäätymisistä. Silloin ei niillä vielä ollut nimeä mutta myöhemmin sekin selvisi.

Myöhemmin siitä puhutaan nimellä traumaperäinen stressihäiriö. Vasta muutaman vuoden päästä tuli siihen outoon käyttäytymiseen syy.
 JÄÄTYMINEN

Hälytysajoneuvon siniset valot ja se pii-paa ääni kertoi tulevasta.
Ennen minulle niin tuttu jota melkein jokaisessa työvuorossa kuului ja näkyi.
Hälytysajoneuvo in action.

Ennen onnettomuutta se tarkoitti toimintaa, tilannearviota, toimintasuunnitelmaa ja nopeita päätöksen tekoja. Yhteistyötä kollegoiden kanssa ja selkeitä työnjakoja.

Tässä vain kiteytettynä mitä tarkoitan.

Itselle kirurgiset potilaat ja mahtavalle duunikaverille ja ystävälle, kaikkien masters uimareiden ja hengenpelastajien ruumiillistumalle, Kiurulle sisätautiset. Se potilasjako oli vain minun ja Kiurun juttu. Muuten hoidettiin kyllä parhaimman mukaan apua tarvitsevat.  Tiimityöskentelyä työkavereiden ja yhteistyötahojen kanssa.

Kun liikenteessä näin sairasauton, millä oli hälytysvalot ja sireenit päällä niin jäädyin täysin. Se sai olla myös poliisi tai paloauto. Ne sireenit ja valot laukaisi. Kurkussa oli samanlainen "poliisiolo" tunne kuin tutkaan ajaisit. Ajatus ja mieli toimi ihmeellisesti. Ajattelin silloin että vain kaipaan niin paljon takaisin töihin mitä minä osaan ja mistä tykkään. Outo olo vaan nasahti pintaan. Se oli pelottavaa.

Nyt jälkikäteen sillä on ilmeisesti ollut selkeä syy-yhteys sinne Riikaan ja onnettomuuteen.

Ambulanssi silloinkin huudatti niitä pillejään kun me mentiin Jalben kanssa Straninaan..... Eli jotakin pahaa ja ikävää tapahtui. Kohtalainen merkki  traumaperäisestä stressihäiriöstä, vain yksi monista.

Ettei nyt kauhean pitkäksi juttu venyisi olkoon tämä johdantona seuraavaan postaukseen missä asiasanoina on kuolemanpelko niin oman kuin läheisten, painajaiset, varmistelut ja voimakkaat välttelyt sekä erakoituminen.

RUOKA JA RUOKABLOGI

Missään ei vielä kerrota mitä silloin söin? Ei myös tämän blogin data sano minulle yhtään mitään. Sen verran on kuitenkin tiedossa että se Qulinaristi.com blogi oli jo karannut bittiavaruuteen ja joku Pohjois-Korean ananastukka osui siihen....

Peace and love, kamut. Pitäkää huoli toisistanne.

Yhden ruokablogin ja aivovamman anatomia osa 4

$
0
0

Edelliseen kirjoitukseen jatkoa ja aiheena pelko, kuolemanpelko. Se on oikeasti aika lamaannuttava olo. Ei pelkästään omalle kohdalle koska jossain vaiheessa se oli ajatuksen asteella mitä jos....

Onko oikeasti se ainut mahdollisuus - etsikää ihmiset niitä vaihtoehtoja. Miettikää läheisiä, kanssaihmisiä ja etsikää apua.
 HAPPY SUICIDE

Itsemurha on mielestäni "raukkamainen" teko. Sillä pilaa monen ihmisen elämän. Entisessä työssäni näin monta tapausta, todella monta. Ja vielä edes itsemurhalla uhkailu, yrittäminen ja jopa sillä pelaaminen työllistää liian paljon ensihoitoa, poliisia, sairaalaa ja muita viranomaisia.

Mikä voi olla niin "toivoton" ajatus että ei halua hakea apua tai käyttää vielä jos käyttää pelivälineenä itsemurhaa edes uhkaillen.  Toisaalta on varmasti tapauksia, missä se itsemurha on ollut vahinko - uhkailujen jälkeen. Puhutaan äärimmäisestä ahdistuksesta.

Rattijuopumus on mielestäni epäsuorasti suunniteltu itsemurha. Ikävä kyllä yleensä rattiin alkon- tai huumeiden kanssa lähtevä ei edes tiedosta mitä saa aikaiseksi, yleensä muille. Omaiset ja varsinkin muut tielläliikkujat on oikeasti niitä todellisia kärsijöitä. Puhutaa juopon tuurista.

Mikäs minä olen muille saarnaamaan... jos mies on siinä tilassa ja ajatuksissa että entä jos minua ei olisi. Monta kertaa mietin että kuinka Jalbe ja poika olisi pärjännyt mikäli se kamalin vaihtoehto olisi osunut. Ensimmäisen vuoden aikana mietin näitä asioita paljon. Muistin kuitenkin sen yllämainitun.

Riikan sairaalassa osato sijaitsi ennen suomen sotia rakennetussa sairaalassa, muistaakseni viidennessä kerroksessa. Sieltä pääsi livahtamaan ikkunoista jossa oli ovi, parvekkeelle. Aina tippui betonia alas kun hieman liikahti.

Oli pakko seistä aivan seinän vieressä koska se oli oletettavasti se vahvin paikka. Kuitenkin se toinen minä kävi välillä rautakaiteen vierellä hyppimässä. Silloin se olisi onnettomuus.

Plaah, Hesarin uutinen - suomalaismies joutui onnettomuuteen Riikassa ja kuoli parvekkeen sorruttua sairaalassa. OMG! Onneksi ne ajatukset oli vain ajatuksia, mutta ahdistavia.

LÄHEISTEN KUOLEMA

Suomessa, kotona ensimmäisenä talvena ja keväänä alkoi ne pelkotilat. Aina kun Jalbe ja poika olivat poissa läheltäni, toinen koulumatkalla ja toinen työmatkalla. Pelkotilat olivat lamaannuttavasti läsnä.

Odotit vain että saat heidät kotiin eikä puhelin tai ovikello soi ja oven takana tai puhelimen päässä olisi poliisi. En tiedä mistä kaikki johtuu psykologisessa merkityksessä?

ERAKOKSI

Arki ja erakoituminen. Ennen olin mielestäni todella sosiaalinen ihminen. Minulla oli työyhteisö, asiakkaat, blogin kautta tapahtumia ja paljon muuta tekemistä ihmisten kanssa.

Olin kuitenkin sillain sosiaalinen ja osa-aika verbaalisesti lahjakas. Pystyin lukemaan tilanteita ja pärjäsin hyvin suu-sanallisesti. Asiakkaiden kanssa se oli sitä puhe judoa.

Yllättäin en halunnut, tahtonut, uskaltanut mennä tilanteisiin missä joudut kohtaamaan ihmisiä, ilman Jalbea. En vastannut puheluihin enkä osallistunut mihinkään. Nopeasti vaan pois niistä tilanteista missä on hälinää ja terveitä, niin sanotusti terveitä ihmisiä.

Aivovammainen ei sovi joukkoon. Häpesin sitä sanaa alusta alkaen ja luokittelin sen älyvammaksi. Tuolla hepulla on päässä vikaa.

Perkele mä olisin silloin ottanut vaikka kaikki raajat poikki ja kuntoutunut siitä. Ulkopuoliset ihmiset olisivat tajunneet että on kaverilla vähän duunia - mutta onneksi on lääketiede joka saa miehen kuntoon. Pääset takaisin sinne osaksi, onnelliseksi yhteiskuntaa hyödyttäväksi veronmaksajaksi auttamaan sairaita, onnettomuuden uhreja tai muuten kaltoinkohtelun uhriksi joutuneita ihmisiä.

Mutta kun itsellä oli kaikki vika päässä etkä voinut mitenkään käsittää ettei aivot käskytä yhtään samanlaisesti kuin ennen.

PAINAJAISET - SWEET DREAMS

Painajaiset oli aivan horror kamaa. Heräät yöllä ja pahin tapahtuu. Joko itselle, Jalbelle, pojalle tai koirille. Joka hemmetin yö alkuun oli kaaos tässä maassa. Kylmää hikeä ja tuskaa.

Vielä kun nämä tuli yllättäin hetkeen kuin hetkeen. Eli oli yö tai päivä, mutta aina kun nukahdit.

Välttely oli siis läsnä. Ilman Jalbea olisi  allekirjoittanut pysähtynyt täysin.

SOSIAALISESTI KELVOTON

Koiranäyttelyt oli itselle ja Jalbelle kiva harrastus ja tärkeä asia. Siellä on kilpailua ja kivoja ihmisiä. Itse huomasin sielläkin tilanteita että aina kun olin "stagella" koirien kanssa alkoi mies tärisemään.
Se vaan meni hallitsemattomaksi.

Esimerkiksi Helsingissä erään kerran rakkaan TheMyCastron ollessa huipulla, oltuamme kehässä, ajattelin että kuolen. Pelottava tilanne ja todellinen. En saanut happea ja kaikki musteni silmissä.

Vielä kun arvoisa Judge tuli sanomaan että koira oli hieno mutta sinä... Ok! Koira kyllä vaistoo kun asiat on pielessä.

Enhän minä voi jännittää jos olen ollut
  • televisiosarjassa juoksemassa maratonia 
  • puhumassa ensiavusta ja ensihoidosta niin eläkeläisille kuin sairaanhoidon opiskelijoille tuntiopettajana. 
  • laulanut Viking Linella karaokea
  • Kalevan kirkon lehterillä virsiä
  • joulupukkina
  • kertomassa sanomalehteen millaista on olla tärkeä ihminen kun työskentelee jouluaaton
Vielä sanomalehteen lisäyksenä olla otsikolla kuvan kanssa eri sanomalehdissä
  • ei simpeleläistenkään lasten ole turvallista kulkea koulutietä. 
  • konduktööri Erkki Suojanen leimaa matkustaja T. Sankalan lipun
  • juoksija T.Sankala. 
  • näinkin mukavasti voi maratonia seurata. Ok.  

Tuo viimeinen hieman harmitti kun se oli kuvattu Palacen edessä Helsingissä Helsingin Sanomiin, tyyliin paparazzi. Makasin kaverini siskon Opel Kadetin peräluukussa ja vedin röökii ja join keppanaa... Voin kertoa että Isä ja Äiti tykkäsi. 

Ja paljon muuta, voiko siis mies jännittää sosiaalisia tilanteita. Olihan tuohon matkaan mahtunut paljon muutakin. Mutta nyt oli toisin. Aamulla tai illalla kun peiliin katsoin, näit vain sen aivovammaisen.

Olin muutaman kerran "kemuissa" ja risteilyllä työyhteisön ja -kavereiden kanssa. Kaikki oli muuttunut ei ihmisissä vaan itsessäni. Se oli raskasta ja voimia vievää.. Tuntui että oot niin pihalla kaikesta ja olet se ulkopuolinen. Kaikki vain oli omaa "tunnneköyhyyttä".

Koit että et joukkoon kuulu etkä osaa toimia niinkuin ennen. Olin onnellinen kun kutsu tuli mukaan mutta en osannut nauttia samoin siitä aikaisemmasta yhteisöllisyydestä.

Aloin vielä enemmän karttamaan. Kaipasin sitä vanhaa elämää....

En jaksanut kysymyksiä mitä kuuluu, koska tulet töihin.
Hyvinhän sulla menee, tuu ny takas jo, miks ne viä sulle antaa saikkua, tuu meidän vuoroon. Mitä oireita sulla muka/on, nyt jo nukkumaan etc.etc.

Kaksipiippuinen juttu rakastan ja en rakasta. Voi kun olisikin sellainen selkeä protokolla kuinka aivovammasta parannutaan, mutta kun se ei ole mahdollista. Siitä ei parannuta vaan mahdollisuus on kuntoutua - edes hieman.

YHDEN RUOKABLOGIN JA AIVOVAMMAN ANATOMIA OSA 5

$
0
0

Pakko oli vetää hieman happea eli uupuminen hidasti hommia.
Piti edelliseen postaukseen vetää hieman happea. Se tarkoitti - päivä sohvalla ja illalla ryynimakkaraa ja suklaata.

Haluaisin saada tämän aloittamani postaus-sarjan päätökseen. Mutta on monta muuttujaa.

Tyypillinen päivä silloin kun asioita pyörii mielessä ja uupumus lyö päälle. Se vaan tulee eikä siihen auta uni eikä unilääkkeet.

Lääkkeistä tulee myöhemmin mainintoja. Olen "lääkevastainen" ihminen joten älkää pelästykö että kirjoittelen näitä juttuja kemikaalipuuroissani.

Oli sitten fyysinen tai henkinen rasitus - se uuvuttaa. Paljon on mielessä mitä pitäisi tehdä, mutta jarrua tulee niin aivoista kuin kropastakin vastaan. Näätää.

FACEBOOKISSA JA SPOOKY TATTOO

Facebookin timeline on hyvä apu tätä kirjoittaessa. Siellä olen pyrkinyt olemaan se normaali, elämää, eläimiä ja ihmisiä rakastava ihminen. En kauheasti sinne ole oireistani vuodattanut, mutta niitäkin asioita on sinne lipsahtanut joskus. Mutta ne hetket ovat olleet hieman sarkistista kamaa, koska... ei jaksa.

Mutta aina kun on esimerksi sama päivä milloin accident sattui niin 18.12. on kuitenkin uuden elämän syntymäpäivä itselläni. Silloin olen ainakin muistanut postauksella.

Se on muuten jotakuinkin latinaksi "cerebrum novum - vica nova" eli uudet aivot - uusi elämä. Ja hei toi teksti on tatuoitu vasempaan käteen.

Itse mestari, tatuointiartisti oli tuosta sutusta eri mieltä. Mutta itse sen halusin siihen ja itse suunnittelemalla fontilla, itseni määräämäni kokoisena. Siksi en mainitse tatuointiartistin nimeä tässä. Ymmärrätte varmaan miksi?

Tarkoittaako tuo teksti jotain aivan muuta tai se vaan ei ole kaunis. Tiedä häntä - mutta ruma siitä tuli. Ehkäpä siihen tulee myös päivitys käsivarteeni pian, tuleekin.
Tekstin suunnitteluun käytin MR. Googlen, aina varmaa kääntäjää.

Esimerkkinä kääntäjästä on niin varma kun yritin Latvian poliisin tutkintapöytäkirjaa suomentaa latvian ielestä kotimaiseksi, silloin vuonna 2012 niin siinä selkeesti luki että pidätettävä tavatessa. Ei suinkaan ihan noin, mutta melkein.

Silloin kun Devil tekee attackin niin se on paha koneiden kanssa.

 DEVILIT ISKEE

Eteen tuli kuitenkin aina uutta ja yllättävää siitä kuinka mieli toimii. Kunto siis fysiikka oli sulanut pois täysin. Jalka oli sairaan raskas nostaa ja pienikin fyysinen rasitus vaati todella pitkän palautumisen. Talven hyötyliikunta eli lumityöt jäi Jalben hommiksi.

Näin jälkikäteen vielä melkein 6 vuoden ajan se on vain jäänyt. Onneksi hän osaa ottaa sen lunkisti hyötyliikuntana. Ok. Olen mä harjalla lakaissut suurimpia eli polkuja ettei lumi osu nilkoille.

Tuli vaan eteen se tilanne ettei vaan kykene, jaksa ja uskalla.

Jokaisella omakotitalon omistajalla pitää olla ruohotrimmeri, ruohonleikkuukone, moottori- tai sähkösaha esimerksi. On pihahommia ja entisiä ei ole vielä tehty kun uusia ideoita pukkaa päälle. Ne olivat välillä pelottavia, ylitsepääsemättömän pahoja DEVIL-hahmoja.

Muistan eräänkin kerran kun yritin olla se ihana "handyman", näppäränäppi joka naapureiden kiusaksi hoitaa pihan trimmiin. Nämä asiat kun vain kuului mielestäni nyt täysin minulle. Koska ei ollut muutakaan ja toinen sentään teki töitä. Kun osui sellainen päivä milloin tuntui että nyt jaksaa niin siitä ei sitten tullutkaan yhtään mitään.

Niin yksinkertainen asia kuin ruohonleikkuu ja itse vetävä kone. Käymään sen sait, polttoainetta osasit laittaa ja ryypyn poistaa. Mitäs tapahtui - ei saamari, happea.

Meillä on pihassa rinne ja sieltä se tuli. Ei pysty. Se terä pyörii pirun kovaa. Se terä voittaa jopa kiven. Mitäs jos mä kaadun enkä tajua irroittaa työntökahvoista. Vedän koneen siis varpailleni. Se oli siinä. Kone sammuksiin ja happea. Aika masentavaa. Tämä siis sattui silloin kun pelko oli kaikkialla että jotakin vielä tapahtuu.

Onhan tällekkin pienelle epätodennäköisyydelle syynsä. Koska olen omin silmin nähnyt ja ollut hoitamassa ihmistä kenelle näin on käynyt. Sillä kaverilla vaan ei ollut edes turvajalkineita ja hän joutui kävelemään käytännössä tyngillä loppuelämän. PATAM - selkeä videokuva silmissä.
Näin syvälle siis on jäänyt ihmismieleen ne ikävät asiat. Kyllä olen myöhemmin leikannut nurmikkoa kun järki on hallinnut enemmän mieltä kuin mieli järkeä.

Ruohotrimmeri, siimalla. Se ottaa kierroksia paljon. Tässä sama. Kun entisessä työssä ei ollut yksi, vaan todella monta kertaa asiakkaana trimmerin kanssa touhunnut kaveri niin huh, huh. Ja mieleen nousi jälleen videokuvaa yhdestä "casesta" missä meinasi henki lähteä ja mies mennä puoliksi.

Onneksi hän selvisi ja käyttää edelleenkin varmasti trimmeriä. Mutta siinä vehkeessä oli kyllä ketjut teränä. Mutta silti.

Jälleen esimerkki mitä sinne aivoihin jää syvälle muistiin. Trimmerin kanssa toimin niin että ketään ei saanut olla ulkona. Poika ja Jalbe pois näköpiiristä sekä tietysti koirat. Varovaisin askelin ja silloin oli koko vartalo jäykkänä. Miettikää nyt että teet sata kyykkyyn-ylös liikettä. Tämän kivun kun saat sitten kaikkiin lihaksiiin mitä ihmisellä on. Liikuit kuin robotti. Ei ollut kivaa ja en liiemmin sitä ole tykännyt käyttää.

Entä sähkösaha. Sama homma. Lue edelliset. Puhumattakaan tikapuista ja puhdistamattomista räystäistä.

Olin siis hyödytön puutarhaankin. Imuri muuten vie voimia, mutta se ei pysty sinua sisään vetämään. Ihana kotitalouskone.


Ihminen käyttäytyy todella oudosti ja epä rationaalisesti, yhdyssana vai ei, mutta kuitenkin silloin kun joku traumaattinen kokemus on osunut.

Ihmettelin itse useasti onko oikeasti aivovamman syy että yhtäkkisesti olen kyvytön toimimaan kuten ennen.

Näistä peloista jotka johti seuraavaan ja niin edespäin on pakko kirjoittaa lisää. Olin vasta alussa...enkä vielä ollut osannut hakea apua enkä missään kuntoutuksen piirissä varsinaisesti.

Jumi sana tulee toistumaan useasti ja varmistelu, seuraavissa postauksissa.

Take care ja nauttikaa siitä ja niistä mitä Teillä on just nyt.

Yhden ruokablogin ja aivovamman anatomia osa 6

$
0
0


Jatketaan aiheesta arki ja vuonna jotakin 2013. Matkustaminen oli ennen ollut lähellä sydäntä. 

Pelkokerroin oli kova ja pelottava. Lisäksi varmistelu häiritsi elämää.
 PELKOKERROIN
Kas kummaa yksi reissu vei koirien takia Liettuaan, Druskininkaihin. Sinne on pakko ajaa Latvian läpi. Jo se latvian kieli kuulosti samalta kuin joku sanois - hä, hää. Prank for you. 
Eli pelkokerroin oli korkea.
Muistaakseni laitoin matkaan tiettyjä ehtoja. Ei pysähdytä Latviassa ja Druskininkai on normi ajomatka. Hoidimme homman seuraavasti. 
Tallinnasta Viron- Latvian rajalle. Viron puolella se pakollinen tupakkatauko ja sitten ennen Riikaa, noin 40 kilometriä hotelliin. 
No, morjens. Jalbe ja Rape, olkaa varovaisia ja pitäkää huoli itsestänne ja koirista. 
Oli pakko "luolautua" hotellihuoneeseen, tyyliin peiton alle.
Ei järki sanonut että kaikki on ok, vaan tunsin oloni todella epämukavaksi. Pelkästään jo se paikallinen kieli laittoi jäihin. 
Sama toistui myöhemmin, mutta osasimme lukea tilanteen että suoraan läpi Latvian ja esim. Cheek täysille bluetoothin kautta. 
Heti kun tilanne oli stabiili ja pois maasta niin ok. Jalbe ja koirat lähellä niin ok.
 A-R-K-I
Arki antoi paljon yllätyksiä. Varmistelu ja ne jumit lisääntyivät. En muista yhtään mitä me syötiin. En silloin vielä laittanut ruokaa koska maku ja haju olivat poissa. Ne kaikki olivat samaa suolatonta puuroa. Mutta hengissä olemme kaikki ja ei aliravittuja.
Oma keittiökokeiluni loppui samaan aikaan kun perunat paloivat pohjaan, makaroneista tuli joko liian raakoja tai täysin tärkkelysvelliä. Välillä unohdit että levy ei ole päällä tai uuni on säädetty liian pienelle tai suurelle. Epäonnistumiset masensivat mieltä koska ilman paperille kirjoitettua sopimusta olin kaapannut keittiön haltuuni. Kiitos vaan Qulinaristi-ruokablogin.
Lisäksi muisti pätki jatkuvasti. Siirryit keittiöstä olohuoneeseen, et muistanut mikä oli homman nimi. Normi arkea, not.
Lisäksi oli todella ärsyttävää jos Jalbe sanoi menisitkö suihkuun, pesisitkö hampaasi, laittaisitko mielellään tuon päälle jos olimme lähdössä johonkin. Kysymykset mitä olit tehnyt tai teitkö jotakin, ilman että olit saanut mitään sovittuja asioita onnistuneesti maaliin, niin thanks Lord, miks et voi auttaa. 
Koiria oli meillä ne muistini mukaan 4 ja niiden pihalle päästäminen sekä sisään laskeminen kuormitti paljon sitä muistamiseen ja normaaliin ajatteluun kykeneviä aivosoluja. Samalla se myös väsytti kun jouduit skarppaamaan sekä laskemaan moneen kertaan. Onneksi ykkösestä-kymppiin oli päässä, mutta hitaasti.
Ei haitannut mikäli ajoit vääränä päivänä ja väärään paikkaan. Mitä niistä kilometreistä. 
En osannut tuntea huonoa omatuntoa ilmaston muutoksesta, saastuttamalla turhaan luontoa sillä turhalla autoilulla. 
Ei haitannut myös pienistä eksymisistä. Jos haluat mennä paikkaan A ja käännyt risteyksestä B vaikka oli tarkoitus kääntyä risteyksestä C. Vielä ajat noin parhaimmillaan 60 kilometriä ennen kuin "hiffaat" että olisi pitänyt olla jo perillä. OMG! Ei siinä mitään, hirviaitoja on kaikkialla mutta ei sillä reitillä. Se C vaihtoehto olisi ollut oikein. Mikä parasta - kotiin osasin palata aina, onneksi.
Ihmisen aivot ovat oudot. Siellä hallitaan jokaista meidän liikettä, ajatusmaailmaa ja toimintoa. Tiesitkö että aivot käyttävät energiaa 20 prosenttia siitä mitä ihminen tarvitsee.
 JUMIT - PAKKO-OIREITAKO
Nämä olivat vain esimerkkejä. Elämä alkoi mennä varmisteluksi – liikaakin. Puhuin silloin ”jumeista”. 
Niitä tuli eteen jatkuvasti. Jos olit lähdössä jonnekin se kahvinkeitin oli pakko varmistaa. Vaikka auto oli jo käynnistynyt oli palattava takaisin. Oli se pois päältä. 
Silti jo matkaan lähdettyä se ei ollutkaan niin varma asia eli jopa jouduin palaamaan jo pitkän matkan päästä tarkistamaan asian. Samoin useat muut asiat. Pääni ei kuitannut tehtävää suoritetuksi kuten ennen. Se jäi rullaamaan kovalevylle ennen kuin reset nappi oli pysyvästi pohjassa ja puhdistanut kovalevyn, kunnolla. 
Sen sai vain puhtaaksi tekemällä tai suorittamalla asian loppuun. 
Samoin saatoin Jalbelle jankuttaa samaa asiaa, useaan eri kertaan. Oli muuten kohtalaisen hidasta toimintaa. 
Psykiatrisilla termeillä tuota kutsutaan jopa pakko-oireisiksi häiriöiksi. Ne ovat todella elämää rajoittavia. 
Varmista, varmistele, varmista ja vielä muutaman kerran varmista liikkeesi ja silti et ole varma oletko varmistanut. Aivan ”spooky” olotila ja pirun raskas. 
Käytännössä vain yksi asia kerrallaan ja se suoritettava saman tien loppuun ennen seuraavaa. Aivan normaalia touhua. 
Raha-asioihin joudun puuttumaan myöhemmin lisää. Kun joudut onnettomuuteen olet oikeasti aika avuton.
SEURAAVA SIIRTO - ETEEN VAI YLÖS 

Hoito siirrettiin aivovammapoliklinikalle muistaakseni vuoden 2013 alussa. 
Siitä se sitten vasta alkoi – siis lopullinen totuus uudesta elämästä paljastumaan ja rakentumaan. 

SairaUslomia kirjoitettiin heti 3 kuukautta, seuraavaksi 9 kuukautta ja sitten vuosi kerrallaan. 
Raha-asiat menevät jotakuinkin käytännössä niin että olet työnantajan varassa 3 kuukautta. Sitten tulee Kela ”apuun” ja saat 70 prosenttia palkastasi. Tätä ihanuutta kestää sen 300 vrk. Ja kun oikein lujaa mennään metsään, tulee normaalisti seuraavaksi kuntoutustuki eli ennen puhuttiin työkyvyttömyyseläkkeestä. Se on määrä-aikainen ansio-/eläketurva kunnes lopullinen tilanne selviää. 

Palaan tähänkin asiaan myöhemmin, aika karulla esimerkillä. Muistakaa valittaa päätöksistä, mikäli ne ovat pielessä. Mikäli et määrä-aikaan tee sitä valitusta, niin tilanne on ohi. 

Itselläni tuli eteen tilanne kun olin niin ”kuutamolla” kaikesta ja silloin heti alussa olisi pitänyt tehdä valitus ansioturvan osalta niin olin jotakuinkin noin 2 vuotta myöhässä. 

Tämä ilmeni aivovammapoliklinikalla. Plaah – kuka suomessa pystyy elämään 720 € kuukaudessa nettona. Veti muuten suun hymyyn – siis jos olisin seisonut päälläni.

Seuraavaan postaukseen alkaa se todellinen elämä – kaikkineen murheineen ja sitten löytyy myös niitä tähtihetkiä aivovammaisena.

Yhden ruokablogin ja aivovamman anatomia osa 7

$
0
0

Treeniä, treeniä eli kuntoutusta. Maaliin asti vaihtelevasti. Yhtä painia ja taistelua se oikeasti on.
Aluksi jouduin/pääsin, lue silloin jouduin viikon kuntoutukseen muistaakseni vuonna 2013 talvella.
Yritin ajatella asiaa ns. loman kannalta että valmiiseen pöytään syömään, nukkua hyvin ja ulkoilla.

Se oli sellainen sopeutumisvalmennus kurssi, aivovamman saaneille.

Tsiisus - ei siksi että kuntoutus olisi huonoksi kenellekkään mutta kun se sattui olemaan aivan eri porukalle mitä luulin ja odotin. Jotkut puhuvat vertaistuesta ja kokemuksellisesta kuntouttamisesta.

Ikävä kyllä oma ajatusmaailmani oli silloin se että perkele mies kuntoon ja töihin mahdollisimman pian. Se jumi ja tietämättömyys sekä itsensä ja vamman hyväksyminen teki tämän.

Lisäksi porukka siellä oli jo käytännössä normaalin eläkeiän ylittäneitä Matteja ja Maijoja. Herrajumala kun oli ahdistavaa. Pitkiä päiviä oli. Ainut hyvä asia sen viikon aikana oli ulkoilu ja yksin olo.

Hyvää ne varmasti tarkoitti mutta vammautumiseni ajankohta ja ryhmän rakenne ja dynamiikka oli aivan sieltä hanurista. Odotin niin että pääsen himaan. Ahdisti ihan ruotosti.

Hajuton ja mauton maailma on aika tylsä. Joten suosittelen haistamaan sekä maistamaan kaikkea ja tallentamaan se kunnolla mieleen. 

HAJUTON JA MAUTON MAAILMA

Sitten se maku- ja hajuaisti. Kun kaikki ne hetket niin pakotettuna, huomautettuna tai elimistön reagoidessa nälkään vihdoinkin oli syöminen ja juominen pelkkää huttua.

Ennen mies nautti, haistoi, maistoi ja fiilisteli safkan tuoksusta, hajuista ja eri makumaailmoista niin nyt se oli aivan turhaa ja turhauttavaa.

Hajuhermo on yksi ihmisen 12 aivohermosta ja nyt tuli siis saldoksi jo 3 hermostovauriota 12:sta. Onneksi ne paranivat aikaisemmin mainitsemani 6 ja 7 hermo pareesista.

Mutta hajuaisti on yksi ihmisen viidestä aistista - eli 20 prosenttia oli jo aisteista pois pelistä. Käytännössä niin sanotut viejähaarakkeet jotka kuljettavat viestiä kummankin isoaivopuoliskon otsalohkon alapuolella sijaitsevaan hajukäämiin oli totaalisesti vaurioituneet. Niitä ei pysty mitenkään kirurgisesti korjaamaan eikä elimistö kykene uusiutumaan tältä osin. Varsin yleinen oire aivovamman saaneilla, mikäli vuoto tai vaurio sijaitsee otsalohkon alueella. Todella ahdistava joka vaivaa melkein päivittäin edelleenkin.

Makuaisti taas on niin isossa yhteistyössä hajuaistin kanssa että se kärsii hajuaistin vaurioiduttua.

Kerran menetettyä haju- ja makuaistia on vaikea parantaa. Se vaatii paljon harjoitusta ja edelleen se entinen elämä antaa niitä muistisignaaleja makuaistin suhteen.

Lääkärini teki testit. Ammoniakki - tölkki nenän eteen ja vedä kunnolla nenään.
Fiilis oli odottava kuin olisi ensimmäistä kertaa vetänyt nenään todella "psykedeenistä" ainetta. En reagoinut mitenkään.

Samoin anis. Kokeilkaa itse anista kunnolla nuuskattuna ja vielä kielen päälle. Normaalisti ihminen lähtee sen anislinimentin jälkeen lentoon. Mutta, tyhjää oli minulla.

Tuomio - Lääkäri neuvoi silloin tyyliin - mango maistuu tältä, kaneli maistuu tältä, suola tuntuu ja chili polttaa. Hyvää hän tarkoitti ja oikeassa olikin. Paljon oli opittavaa uudelleen.

Maistele, fiilistele ja muistele. Välillä on niin imelää ja karvasta ja toisaalta pehmeää ja suolaista. Se on pirunmoinen lopun ikää vievä harrastus, opettele syömään ja juomaan uudestaan ja löytää niitä kiksejä.

Nyt varmasti pelästytte, ketkä ovat ruokablogiani lukenut että mitä hemmettiä? Palaan tähän ihmislaboratorioon ja -testaus ympäristöön vielä kun pääsen aiheeseen ruoka ja juoma, aivovammaisena.

Kesäinen, raikas aamukasteen jälkeinen luonnon ja heinän tuoksu. Tsiisus - yksi asia jota kaipaan. Ja vielä enemmän kun pelottava ruohonleikkuri on sekoittanut tuoksut ilmakehään.

HAJUMUISTOT JA FIILIKSET

Joudunkin usein Jalbelta kysymään esim. ruokaa laittaessa tai grillatessa että miltä täällä tuoksuu.

Kesällä kysyn tuoksuuko täällä raikas, vastaleikattu nurmikko, puulämmitteisen saunan usva - se kesäinen tuoksu.

Nykyään vaan voin kuvitella ja yrittää muistaa miltä mikäkin tuoksuu tai jopa haisee.

Onhan siinä niitä hyviäkin puolia kun voi ilman oksennusrefleksiä vetää vaikka huonosti hoidetussa sikalassa kebamättöä tai jäteveden puhdistamolla  jäätelöä.

Olihan vertaus, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan.

Lääkkeet ei ole huono asia oikein käytettynä, mutta suosittelen aistimaan tuntemuksia. Ja keskustelemaan lääkärin kanssa asiasta tosissaan. Niissä on hyviä ja huonoja puolia.

FUCK OF MEDICINS

Lääkkeistä kirjoitin aiemmin myös. Kun kysellään fiiliksiä ja vastaat rehellisesti että unirytmi on sekaisin, näen painajaisia, arki tai pyhät on sitä samaa.

Haluan vain että Jalbelle, pojalle ja koirille ei tapahdu mitään pahaa. Katuvalot aiheuttaa "tuntemuksia" sekä pimenevät illat fiiliksiä, niitä huonoja.

OK, sanoi lääkäri. Kirjoitan sinulle lääkettä mikä kannattaa ottaa iltapalan jälkeen, noin tunti ennen nukkumaan menoa. Mikä on nukkumaan menoaika? En tiedä koska saatan nukkua milloin vain. No silloin kun on oletettavaa että nukahdat. Minulle se oli kello kympin uutiset. Se oli siis tavoite.

Vetelin näitä "slopoja" eli ammattikielellä pillereitä hetken aikaa. Ne vain ei sovi ihmiselle, totesin pienen käytön jälkeen. Turrutti ja pönttö oli vielä enemmän sekaisin aamulla.

Mikäli haluaisin sitä sekaista oloa niin siihen olisi ollut helppo tarttua. Söin kuitenkin kun kehoitettiin, hetken ajan. Mutta en saanut niistä "kiksejä", onneksi.

Mikäli tämäkin kirjoitus ja asiat menisivät edes kunnolla maaliin saakka niin seuraavassa postauksessa ollaan niiden todellisien testien äärellä.

Masennus vai aivovammainen osa 8

$
0
0

Kuvasta löytyy sitä valoa ja myös masennuksen tuomaa synkkyyttä.

OLENKO MASENTUNUT VAI AIVOVAMMAINEN VAI MOLEMPIA 

On varsin yleistä että nämä oireet menevät jopa konkareilla, niillä "old school" koulukunnan lääkäreillä sekaisin. Aivovammainen ohjataan psykiatrian puolelle ja toisinpäin. Mutta kun oireet ovat noinkin yhtenäiset niin yhteistyö molempien erikoisalojen asiantuntijoiden kanssa on tärkeätä.

Käytännössä se jyvien erottaminen akanoista on koko hoitotiimin yhteistyötä. Olen kuullut tässäkin asiassa ettei kaikkialla suomessa mene asiat ihan putkeen.

Vielä, mikäli on joutunut pois jo molempien erikoisalojen piiristä niin kehoitan kertomaan lääkärille että voisitko lukea hieman sairashistoriaa, ennen kuin antaa mitään mieltä kohentavaa apteekin kautta.

Ennen pidin Psykiatria eli psykiatriaan erikoistuneita lääkäreitä, ihmisenä joihin haluaisin tutustua muuten kuin aivan ystävänä tai ammatillisesti. Tunnen muutamia alan asiantuntijoita ja ne on minulle erittäin hyviä, jopa rakkaita frendejä. Siis muutama niistä useista.

Haluan kertoa myös että vammautumiseni jälkeen en heitä ole todellakaan kuormittanut omalla asiallani, vaan kaikki mitä kirjoitan on mennyt julkisen terveydenhuollon ja oman kotikaupungin sekä Kelan kautta.

Mutta kiitos kun OP,MK,KG olette olemassa!

 MEITÄ ON NIIN PALJON JA IKÄVÄ KYLLÄ LISÄÄ TULEE

Huomatkaa että asian kanssa ei tarvitse olla yksin. Tätä en tajunnut vaan nyt näitä juttuja kirjoittaessani olen vain yksi useiden joukossa. Helpottavaa or not. Ei, koska se on minulla ja se on joka päivä läsnä.

Muutama fakta tilastoista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ( THL) mukaan joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana ja niistä epäonnisista noin puolella masennus uusiutuu, useilla jopa kroonistuu.

Aivovamman saa vuosittain Aivovammaliiton mukaan noin 15 000 - 20 000 henkilöä vuosittain ja jälkitilan oireista kärsii noin 100 000 henkilöä.

Aivovamman yleisiä oireita, riippuen tietenkin vamman vakavuudesta ja sijainnista on esimerkiksi ovat seuraavia. Tummennettuna on ne jotka ovat lääketieteellisesti todettu varsin yleisiksi häiriötekijöiksi niin aivovammautuneen kuin masentuneen ihmisen oireina.

Mikäli jaksatte lukea tämän kirjoituksen loppuun asti niin mitä olette mieltä? Onko aivovammaisen ja masentuneen ihmisen oireet liian lähellä toisiaan. Mielestäni on ja siksi haluan nyt painottaa ettei se aivaovamma eikä masennus ole se älyvamma.

Kun nämä molemmat asiat väistämättä kulkee näinkin lähekkäin toisiaan niin rajan veto on aika häilyvää. Tänä päivänä pystyn myöntämään että ensin aivovamma, sitten masennus, seuraavaksi aivovamma sekä masennus ja tänä päivänä olen oppinut että aivovamma on jatkuvasti mutta se"down season" pitää oppia ennakoimaan.

Kiitos vaan minun kuntoutustiimi, ihanat "terapeutit" ja Jalbe, poika sekä koirat. Vielä kiitos blogifrendit. Anteeksi entiset rakkaat työkaverit - haluaisin olla rohkea ja olla enemmän. Olette tärkeitä. Kiitos täytyy osoittaa myös teille blogini lukijoille koska edelleen jaksan kirjoittaa ja datasta näen että on Teitä paljon.

MINÄ AIVOVAMMAINEN

Epänormaali väsymys ja rasituksen sietokyky. Lue alhaalta kohdasta masennus.

Tarkkavaisuuden ylläpidon ja keskittymisen heikintyminen. Kuten edellä

Muistitoimintojen häiriöt ja erityisesti lähimuistin heikentyminen. Tarkoittaa käytännössä että just siitä asiasta puhuttiin, siis jaa mistä.

Aloite- ja suunnittelukyvyn heikentyminen. Jumankekka, pää sanoo että tee tuo mutta mitään ei tapahdu etkä voi käsittää missä se alkupiste on. Kun löydät sen alkupisteen niin etsit loppupistettä ja taas olet siinä alkupisteessä. Karua.

Toiminnan ja ajattelun hidastuminen ja juuttuminen. Näihin palaan vielä ja näistä olen jo maininnut. "jumit"

Sanojen löytämisen ja sanattoman viestinnän ymmärtämisen vaikeus.Älä äijä änkytä, vaan keskity. Siis mitä tarkoitit? Mitä hemmettiä sää nyt tarkoitit?

Vaikeus itse tunnistaa vamman aiheuttamia oireita ja muutoksia. Niin tuttua, joo, joo kyllä mää tän hoidan. Teitkö sen, ai minkä? Sitten löydät 3 kuukauden jälkeen jonkun tekemättömän jutun, minkä olit luvannut hoitaa silloin.

Tunteiden ja käyttäytymisen hallinnan vaikeudet. On niitä ja en varmasti lapsena osannut olla niin "tunneherkkä" kuin nykyään. Mutta on asialla puolensa, osaan elää aika empaattista elämää ja nykyään koskettaa paljon enemmän kaikki vääryydet ja kohtalot eri ihmisillä.

Ärsykeherkkyys - tarvitsen rauhaa välillä, mikäli haluan saada jonkun asian maaliin. Ei voi keskittyä kolmeen asiaan samanaikaisesti. Ainoastaa ruokaa laittaessa nykyään. Muuten kuormittaa liikaa ja paljon menee ohi. Ei saa olla dataa liikenteessä kuin ne tarvittavat sekä tärkeät asiat. Mielummin keskityn ajamiseen, olen hiljaa musiikin soidessa taustalla ja autan Jalbe ratkaisemaan jonkun sanapelin tehtävän. #hymiö ja huom. autan.

Äkkipikaisuus - lue alta mutta onneksi olen kuitenkin pyrkinyt olemaan se "peace and love" ihminen nykyään.

Ärtyneisyys tulee pintaan lähinnä kun olet kuormittanut itseäsi aivan liikaa, fyysisdti tai psyykkisesti ja väsymys heittää ison puolijoukkueteltan päällesi etkä sieltä osaa pois.

Arvaamattomuus on yksi oire. Olen onneksi säästynyt tältä. Olis pelottavaa elää niin että joutuisi pelkäämään jopa itseään. Aika stabiilisti osaan elää. Tai no - paha sano ulkopuolisin silmin.

Korostuneet mielialan vaihtelut - lue alta. On ne hieman korostuneet mutta eivät ole äkillisiä. Laitetaan kategoriaan masennus, silloin kun niitä tulee.

Luonteen muutokset. Olen nykyään mielestäni paljon mukavampi ja ajttelevampi ihminen. Vedän epäkohtia ja ikäviä tapahtumia liikaa iholle, mutta Jalbe auttaa tipahtamaan niissä maanpinnalle. Thanks!

Luonteenpiirteiden korostuminen - lue kohdasta masennus. On se muuttunut. Koen että olen se vaikeasti aivovammainen ja minäkuvaa rakennan joka päivä. Palaan tähänkin myöhemmin.
Lisäksi latistuminen - lue kohdasta masennus

Arviointikyvyn ja kriittisyyden heikentyminen - OMG! Pientä kikkailua on jatkossakin. Mutta ei onneksi millään vakavilla asioilla vaan ainoastaan ruokaa laittaessa. #hymiö

Ajattelun muuttuminen konkreettiseksi ja lapsen omaiseksi. Nyt aika pahoja oireita. Joskus olen saanut kasvatuksen missä.... lapsen usko... What? Yli eli seuraava.

Konkreettinen ajattelu on nykypäivää. Ennen tein ja nykyään mietin ja jopa ajattelen kuinka asia tai ongelma on mahdollisimman järkevää ratkaista. Ellei tule vastausta omasta päästä jää se jumi päähän niin kauan kun se on voitettu.

Erilaiset fyysiset oireet, kuten halvaukset, tasapainohäiriöt, päänsärky, epilepsia - välillä on ollut kuuden vuoden aikana pakko miettiä että onko siellä kuitenkin olemassa se korkein voima, mikä suojeli minua kaikelta. Ultra Bra.

Tasapainohäiriöitä, lähinnä huimauksen takia oli ja onneksi meni. Päänsärkyyn sain apua kun Riikassa aloitettiin Mannitol eli lääkettä suoneen mikä laskee aivopainetta ja loput oli niitä "älli mäelle" lääkkeitä. Epilepsiaa ei onneksi tullut.

Unihäiriöt - lue masennus otsikon jälkeen

Näkökenttäpuutokset ne löytyvät edellisistä kirjoituksista.

Puheen vaikeudet taas liittyvät mielestäni niihin muistivaikeuksiin. Aina alkaa "änkyttämään" kun jäätyy eikä muista mistä tai kenestä on kysymys. Arghh.... sosiaalisesta erakoitumisesta jo mainitsin aiemmin.

MINÄ MASENTUNUT

Masennuksen yleisiä oireita on esimerksi tunnetila alavireinen ja kaikki asiat "pyörii" tässä olotilassa. Tunnistan oireen, alavireinen minä ei ole se oikea minä. Kaikki laahaa silloin ja oikeasti ei kiinnosta sitten yhtään mikään muu kuin koirat kainaloon ja sohvalle.

Mielihyvän menetys asioista. En puhu nyt lainkaan seksistä vaikka rohkeasti kirjoitankin että sekin kuuluu sinne mielihyvää tuovien asioiden kategoriaan. Pärjään kyllä. Mutta kohdallani se syöminen, juominen ja muista kivoista asioista ja tapahtumista ei saanut enään kauheasti "kiksejä". Oli sillain tyyliin ihan ok mutta se vau-efekti jäi puuttumaan. Tai no, mikäli koirat pärjäs näyttelyissä niin sain pienen fiban. En tiedä. Kirjoitan siis alkuaikojen tilanteesta. Oireet jatkuvat päivästä toiseen ja niiltä et voi välttyä suurimman osan ajasta vuorokaudessa.

Uupumus, uupumuksen tunne. Sinulla on jatkuva väsymys ja et jaksa sitä vasenta jalkaa nostaa ennen kuin olet levännyt oikean jalan noston jälkeen. Liikunta, aivan kevytkin tuntuu vievän sen viimeiseenkin voimanrippeen, minkä olit säästänyt siihen että jaksat sohvalta siirtyä vessaan.

Kaukosäätimen napin painalluskin on raskasta ja joudut kuuntelemaan jotakin saamarin ennustuksia televisiosta kun vaan ei nappiin riitä voimat aamutelevison jälkeen.

Itseluottamus ja arvostus omaa itseäsi kohtaan on täysin nollassa. Saatat alkaa välinpitämättömäksi esimerksi hygienian, syömisen ja juomisen suhteen. Olet jatkuvasti se minä itse tyylisesti elävä mies. Minä aivovammainen.

Peiliin ei voi katsoa, koska näet siellä sen ihmisen millä on sama ulkokuori kuin ennen mutta vikaa päässä.

Hymy on väkinäistä jos se olisi pakollista. Elämästä selviytyminen on liki mahdotonta ja black and white tyylistä.

Olet kotona niin poissa ja itsekeskeinen että muut saattavat repiä niitä pahoja, huonoja "fiboja" itseensä eli kotona on helposti tunnelma kireähkö.

Onneksi kuitenkin Jalbe, koirat ja poika laittoi rajoja, ihan ystävällisessä mielessä. Tarkoitan että ne kestivät pahimmat montut.

Masennus tai aivovamma vaan lyö ihmisen niin pohjalle että miksi kukaan voisi arvostaa itseään....

Masennuksen oireisiin liittyy myös jatkuva syyllisyydentunne ja jäätävä itsekritiikki. Se yllä mainittu, minä itse tyyli lyö raippaa oikein kunnolla, mutta omaa itseään kohtaan.

Tulkitset alati tekemisiäsi ja varsinkin epäonnistumiset, unohtelut, käytännössä kaikki mitä touhuat on oman suurennuslasin alla. Toisin sanoen on sinulla se enkeli ja piru samaan aikaan oman itsesi ympärillä ja se PIRU on sairaan vahva että enkeli ei oikein pärjää.

Tämä johtaa helposti siihen että muutut itsekin piruksi, pikku hiljaa. Vaikka jossakin asiassa onnistut ja saat positiivista palautetta niin sekin on helppo kääntää vittuiluksi sinua kohtaan.

Lisäksi on kuolema mielessä sekä itsetuhoiset ajatukset. Tästä kirjoitin jo aiemminkin ja olen onnellinen ettei se parveke sortunut silloin sairaalassa ollessa.

Kuolemanpelon lähinnä koin Jalben ja pojan kautta, ettei niille tapahdu vaan mitään.

Mutta läsnä se oli ja valehtelisin jos sanoisin että yli on päästy. Kyllä se vaan on mielessä kun jompi kumpi poistuu kotoa liikenteeseen. Se on sitä välittämistä mielestäni.

Tähän näkymään ei löydy keneltäkään sanoja. Miksi kysymys on aivan turhaa. Päin vastoin, kuinka omaiset ja teini nuoriso pääsevät tästä yli. Oli surullista katseltavaa kun kynttilöiden määrä lisääntyi onnettomuuspaikalla.

Pakko mainita se eilinen liikenneonnettomuus meidän kylillä. Poikani ikäinen lukiotoveri menehtyi rekan alle koulumatkalla. Surullista ja elämä vaan ei ole käsissämme.

Masentunut on epävarma aivan arkisissa päätöksissä. Kaikki asiat mitkä on ennen sujunut aivan "lonkalta" sitä toimintaa ei enään ole. Laskujen maksu, lukeminen, kaupassa asiointi tai muu päätöksenteko on vaikeaa.

Jopa virastoissa asiointi vaatisi avustajan mukaan. Et muista miksi sinä olitkaan siellä tai puolet tarvittavista asiapapereista onkin hukassa. Nämä esimerkkinä. Ja kevyimpinä sellaisina. Sinulla ei ole enään yhtään kykyä keskittyä mihinkään. Ajatukset on aivan muualla kuin siinä mihin niitä tarvitaan.

Tietokone oli myös yksi pääpiru. Mitä tapahtuu jos painan tuosta tai tuosta. Mikä helvetin enter? Kuka se on.

Jopa autossa kaipasi ainoastaan sitä virta avainta ja neljää vaihdetta ja mielummin sillain että lämmitys on täysillä koko ajan, ettei olisi turhia säätöjä elämässä.

Puhumattakaan ruoanlaitosta, ei jumankekka miksi pitää olla liedessä noin paljon säätöjä ja miksi on aina syvä viilto käsissä kun olet koskenut keittiöveitseen... aaaarghh!

Psykomotorinen toiminta hidastuu ja saatat kiihtyä nollasta sataan nopeammin kuin Tesla.  

Kiihtyneisyys voi esiintyä myös raajojen tarkoituksettomina liikkeinä, kävely on pakonomaista.

Huokailu on syvää ja todella tuskallista. Huokailin paljon ja huokailen edelleenkin. Se on tila, mitä et voi välttää mutta sen voit saada huomaamattomaksi.  

Pakonomainen kävely oli vaan joskus sellaista hiihtelyä pitkin asuntoa, lähinnä silloin kun odottelit muita kotiin. Se hiihtely vei huoneesta toiseen ja joka huoneessa oli joku tai useimmin monta keskeneräistä asiaa.

Lisäksi liikkeet hidastuvat ja kasvojen lihakset lamassa, ihan ilmeetön kaveri. Tätä kun jatkuu et ole kauaa ilmeetön vaan rypyt alkavat korostamaan charmiasi. Mutta hymy on pois.

Unihäiriöt ovat nukahtamisvaikeutta, pinnallista ja katkonaista. Aamu saattaa tulla kello 3.40 yöllä.

Aivovammaisena kuten masentuneella on yleensä oireena liiallinen nukkuminen, levon tarve.

Huomaat että 16 tuntia meni taas elämästä. Aikainen aamu on hyvä viettää koirien kanssa sohvalla, ettet muita häiritse oireilla.

Nukahtamisvaikeudet eivät johtuneet liiallisesta nukkumisesta vaan silloin ne kaikki asiat, pääosin pelot sekä surut nousi pintaan kaikessa salakavaluudessaan. Painajaiset olivat "jäätävää horror kamaa". Perkules kun joka yö demonit nousi ja ruumiita oli.

Kaikki onneksi on nyt taka-alalla traumaterapian ansiosta. Tässä oli vain yksi merkki niistä takaumista, fläsäreistä.

Ruokahalu on poissa. Masentuneella on yksi perusasia aivan hukassa koska ruoka ja syöminen voi tuntua vastenmieliseltä. Omalla kohdalla se maku- ja hajuaistin häiriintyminen teki sen että ei paljon syöminen kiinnostanut enkä saanut siitä mitään "fiboja".  Söin käytännössä Jalben kehoituksesta.

Paino laskee koska syöminen vähenee. Ihminen tietenkin kuluttaa vähemmän kun ei liiku. Toisaalta masentunut syö suruunsa ja näissä tapauksissa ovat sokeri ja hiilihydraatit niitä hyvänolon lähteitä millä saadaan se entinen hyväkuntoinen, liikkuva ihminen muuttamaan ulkomuotoaan.

Jopa alkoholi on yksi mikä lisää painoa tietysti ja on varsin yleistä masentuneiden joukossa.

Kyllä myönnän, bissestä ja punkusta tykkään. Ennen onnettomuuttakin sain niitä kaikille "elämän taiteilijoille" tyypillisiä luovuuspuuskia näiden kanssa. Nyt vaan se toleranssi oli laskenut rajusti. Toleranssi on siis sama kuin sietokyky. Sen kanssa joutuu olemaan tarkkana.

HUOH! Tässä taas on hetkeksi sulateltavaa. Kiitos kaikista palautteista. 
Huomasin kuitenkin että ei nämä asiat ole silti niin suoraviivaisia mitä ajattelee. 
Kohdallani on masennus ja aivovamma menneet tietyn lailla päällekkäin ja molempiin olen saanut työkaluja että esimerkiksi kirjoitan nyt just sulle tätä. 

Kaikilla tarinoilla täytyy olla se "happy end" eli onnellinen loppu, suomennettuna niille kenellä on yhtä paska englanninkielen taito kuin minulla. Ja älkää ymmärtäkö väärin ja toisaalta käsittäkää oikein. 
Happy end voi olla vaikka kun katselet ja bongailet pikku-ukkoja jossakin päin puolaa. Iloitaan siitä mitä meillä on just nyt.
Kaikki me ihmiset olemme niitä omia persoonia. Meillä kaikilla on se oma vahvuus ja mukavuusalue. Meille vaan annetaan välillä rajoitteita. Mutta pitäkää toisistanne huolta.

Psykiatri, vakuutusyhtiöt ja kuntoutus osa 9

$
0
0
Aivovamman saanut henkilö tarvitsee erilaisia testejä sekä kuntoutusta. Näissä asioissa mennään yleensä tarpeen mukaan yksilöllisesti.

Olen kuitenkin kuullut ettei aivan joka sairaanhoitopiirissä asiat mene kuten pitäisi. Kun vammautunut on hetken fiilistellyt omien oireiden kanssa kotona, oikeasti tuskaillut, niin alkaa se todellinen "prässi" päähän.

Erilaisia testejä suoritetaan paljon. On psykologisia, toiminnallisia, motoriikkaa ja havainnointia. Kognitiivista keskusta prässätään paljon.

Itse olin onnellisessa asemassa että kaikki osui "vain päähän". Luulen että en olisi jaksanut vielä päälle jotakin muuta kuntoutusta, esimerkkinä Pekka Hyysalo. Respect hänelle.

Tarkoitan esim. halvaus- tai muuta fyysistä rajoitetta, mikä olisi pakko jaksaa kuntouttaa. Joten kiitollinen olen tältä osin.

KUNTOUTUS, IKÄVÄ KYLLÄ RAHA PUHUU

Mitä siihen taloudelliseen puoleen tulee niin käsittääkseni kuntoutus on vakuutusyhtiöiden, kunnan ja sairaanhoitopiirin resursseissa sitä kallista kuntoutusta. Aivovammaisen kuntoutus on pitkäkestoista eikä tuloksia saada aikaiseksi "muutaman tunnin makaamisella psykologin tai psykiatrin sohvalla".

Se on tapauksesta riippuen jopa muutaman vuoden ja pidempikin projekti, mihin tarvitsee sitoutua. Se on myös vammautuneelle todella raskasta.

Omalle kohdalleni se tarkoitti noin kolmea vuotta.

Voin kertoa että yksi käynti neuropsykologin luona vastaa rasittavuudeltaan kolmea työpäivää ojan kaivuuporukassa. Ottaen huomioon että siinä porukassa on kolme henkilöä ja saat välillä vetää sauhut ja neuvoa muita.

Mutta eivan oikeasti se vie voimat. Vielä rajumpaa on traumaterapia. Kun nämä molemmat sattuvat samalle viikolle on sairausloman tarve suuri. Ei ihminen aivan kaikkea jaksa. Olet täysin poissa sosiaalisesta ja ikävä kyllä välillä tärkeästä perhe-elämästä.

VAKUUTUKSET


Paljon olen kuullut juttuja vakuutusyhtiöiden "mielivallasta". En jaksa ottaa sen enempää kantaa asiaan kuin onhan varmasti sitäkin, tietenkin vakuutusyhtiön eduksi. Kohdallani kuitenkin esimerkkinä osui todella hyvin esimerkkinä vapaa-ajan tapaturman, matkustajavakuutuksen osalta että saat sen mukaan mitä maksat ja minkä vakuutuksen olet aikanaan ottanut.

Vakuutuksia ottaessa sinulle annetaan fontilla 8 kirjoitettu sopimus- ja vakuutusehtosopimus.
Nimi alle ja laskut maksuun. Oletko oikeasti koskaan lukenut näitä läpi? Korkeintaan joku lakimiesten työryhmä, vakuutusyhtiön kosteassa saunaillassa, yhden absolutistin kirjaillessa on saanut nämä vakuutusehdot aikaiseksi.

Vakuutusehdoissa on eroja eri yhtiöiden välillä. Ihminen kun elää parasta aikaa elämässä niin ei voi todellakaan ajatella asiaa siltä kannalta että, mitä jos minulle.

Asia nousi ajankohtaiseksi kohdallani kun näille kuntoutuksilleni etsittiin maksajaa. Oma vakuutusyhtiö laittoi punaisen rastin hakemuksen päälle. Ei kuulu sopimusehtoihin. Ok. Pyysin selitystä. Vakuutusehdoissa lukee että ei korvaa psykologista kuntoutusta. Selvä. Entä neuropsykologinen kuntoutus, koska sillä nimellä se kulkee aivovammaisen osalta.

Ei - viiva alle - sana psykologinen lukee siellä. Mitä väliä sillä on mikä siinä yhdyssanan edessä on ennen psykologista. EI KORVAA PSYKOLOGISTA.... Vielä traumaterapia on poissuljettu sopimuksissa, koska yleensä se on myös ihmistä invalidisoiva oire kun joku "läheltä piti" onnettomuus ja vakava loukkaantuminen on tapahtunut. Näin ollen kuntoutus tulee maksamaan paljon.

Vaikka muista asioista selviytyisi työkykyiseksi niin traumaterapian väliin jääminen hidastaa koko loppu elämän ihmisen arkea ja selviytymistä. Se aiheuttaa myöhemmin masennusta ja kierre on valmis. Kirjoitin edelliseen postaukseen hieman aiheesta.

Tarkemmin vakuutusehtoja tutkiessa siellä selvästi poissuljetaan psykologinen kuntoutus.
Täytyy mainita että suomessa on yksi vakuutusyhtiö ainakin minkä matkustajavakuutuksessa ei poissuljeta niin psykologista kuntoutusta ja vielä oli traumaterapiakin mukana.

En jaksa nyt selata kaikkia läpi, mutta kolme vuotta sitten oli tämä tilanne. Aina siis voi varautua, mutta kuka haluaa ajatella kaikki uhkaskenaariot läpi.

Hieman sama, kun nämä "ovelta ovelle" tunkeutuvat vakuutusedustajat, pelkkää varautumista ja uhkakuvilla markkinointia.

Muistan eräänkin käynnin kun henkivakuutus oli edustajan mukaan aivan välttämätön. Siis molemmille sanoin millä pärjäät jos kumppani kuolee.

WTF! Kyllä se raha on aivan toissijainen asia kuin puolison tai omaisen kuolema. Ei kukaan maksa isoja satasia vuodessa, entä jos. Ja silloinkin sen summan olisi saanut joskus tulevaisuudessa. Ok, pelko myy.

Eli haastakaa ne vakuutusyhtiöt mikäli jaksatte... samoin kannattaa kilpailuttaa. Palaan näihinkin asioihin vielä.

Psykiatrin kanssa voi myös päästä usein sopuun ilman turhaa lääkitystä. He oikeasti ovat ammattilaisia löytämään ratkaisun ongelmaasi.
PSYKIATRILLE

Omalla kohdallani kuntoutus tarkoitti käytännössä kolmea laitoskuntoutus jaksoa, traumaterapiaa ja neuropsykologista kuntoutusta ja vielä asiointia psykiatrin kanssa niin pelottavassa paikassa kuin Psykiatrian poliklinikalla.

Oli meinaan niin "leppoisa fiilis" kun sinne sisään astui. Oikeasti se oli avuttomuuden tunnetta, pelkoa, häpeää ja niin kaikkea mitä ihmisellä vaan voi tulla päähän. "hullu, mikä hullu" - "mielisairas" - etc.

Pipo tyyliin syvälle päähän, huppu niskaan kuin paremmillakin räppäreillä sekä vainoharhaisena tyyliin ettei nyt vaan kukaan tuttu sattuisi näkemään. Aivan horroria.

Näin jälkikäteen en väitä ettenkö koskaan enään sielä asioimaan joutuisi, mutta voin kertoa että suosittelen ehdottomasti mikäli on pieninkään tunne että apua tarvitsisi. Näin ne mielikuvat ja ajatukset muuttuvat. Onneksi.

PSYKOLOGISET TESTIT JA LAITOKSET

Testejä, testejä ja vielä erilaisia testejä. Ja vielä testejä. Tiedättekö tunteen kun olette suihkussa ja vesi on aivan pikkuisen liian lämmintä ja valuu hitaasti hiuksista alas.

Neurologiset ja psykologiset testit saavat saman tunteen aikaiseksi, mutta se lämpö lähtee sisältä aivosoluista ja pyrkii ulospäin. Se on kovaa prässiä ja helpoimmatkin asiat paperilla ja palikoilla aluksi naurattaa ja lopuksi itkettää. Mutta näilläkin on tarkoituksensa.

Asiantuntijat pystyvä löytämään niistä ne todellisimmat ongelmasi, mitkä vaikuttavat arkeesi, mielialaan ja toimintakykyyn. Ennen ajattelin näistäkin että "diipa-daapa" senkin asian olen joutunut pyörtämään. Joka tapauksessa on itseäni testattu varmasti kymmeniä erilaisia kertoja.

Aina kun tiesit poliklinikka käynnin syyn olevan neurologiset tai psykologiset testit, niin väsyit jo pelkästä ajatuksesta. Happea oli saatava välillä. Milloin oltiin pakkasella ikkuna auki vastaanotolla tai vaatteet nihkeänä lämpimänä päivänä. Aika heavya!

Olin sen mainitsemani kolme kertaa laitoskuntoutuksessa ja sinne yritti mennä avoimin mielin.

Ensimmäisestä kerrasta jo mainitsinkin ja seuraavat kaksi kertaa osuivat pahaan paikkaan.

Olit jo hieman päässyt sinuiksi vammautumisen kanssa. Nyt olet paikassa mikä on niin laitos.
Kirjoitan kuntoutuksista ja ensimmäisistä hetkistä seuraavassa osiossa.

Mikäli menee liian sekavaksi lukea niin haluan tarkentaa, että se ei ole häpeä hakea apua.
 

Se ei ole myöskään merkki heikosta ihmisestä että pystyy myöntämään itselle asian. Ei kannata ajatella muita siinä vaiheessa, kun huoli on suurin omasta ja läheisten hyvinvoinnista.
 

Sitä varten on meillä se julkinen terveydenhoito ja harmillista sinne myös joutuu olemaan tiukkana.

Post-it lappumies ja lukujärjestys - osa 10

$
0
0

Post-it lappumiehen arkea. Liikaa muuttuvia tekijöitä.
Onnettomuuden jälkeen en kyennyt sisäistämään asioita käytännössä lainkaan. Käskyn ymmärsin mutta aivot eivät ymmärtäneet sitä toteuttaa eli koodata asiaa käytäntöön. Tietysti perusasiat ne opitut ja paljon käytetyt toiminnot suoritin. Jos pää sanoi että sammuta valot, niin rekisteröinti tapahtui ja käytännössä ne valot paloivat vielä hetken päästä. Siellä oli selkeä koodausvirhe.

Kun päästit koirat ulos, joita oli onnettomuuden jälkeen meillä 4 ennen kuin niitä tuli ne kolme lisää niin jostakin kumman syystä välillä ulkoilu saattoi hieman pidentyä ja oli tarkkaan laskettava heti ulkona ja sisällä montako niitä on jäljellä.

Aiemmin kerroin jo uuniluukusta, liedestä ja muista tavallisista normaalin ihmisen automaattisista toiminnoista, mitä suoritetaan rutiininomaisesti. Näitä ei joka asiassa ollut.

Ihmiset, nimet ja sanat meni helposti sekaisin. Ärsyttävää kun olet aivan varma että tunnet jonkun henkilön ja et millään muista kuka se on. Sitten kun saat "ahaa" elämyksen että tuohan se olikin.... perkules - jos sun mielestä keskustelit Reijon kanssa, niin hän olikin oikeasti Antero. Nimet muutettu että henkilöitä ei tunnistettaisi. #hymiö. Se oli oikeasti ärsyttävää eli yksi syy tuli lisää ryhtyä elämään turvallista, mökkiin sulketuneen ihmisen erakkoelämää.

Tässä aika havainnollinen kuva kuinka sekaista voi olla tietokoneen käyttäminen. Vain "yber" nörtti selviää tuosta sotkusta.
Tietokone oli liian vaikea käyttää ja virhealttius oli todella korkea. Asia kuin asia, ne helpoimmatkin oli raskasta ja vaikeaa suorittaa niin ettei joku mennyt pieleen.

Virastoasiat, laskunmaksu, lehden lukeminen etc. aina joku meni pieleen. Tyypillistä oli laskuja maksaessa että ne pirun pitkät tili- ja viitenumerot olivat liikaa aivoille. Joko sait kulutettua aikaa yhden laskun maksamiseen puolituntia ja kaiken piti olla kunnossa niin ei saamari se mennyt silti läpi. Aloitat alusta kaiken uudelleen. Jos meni lasku läpi niin unohdit jo että se on hoidettu ja maksat sen kahteen kertaan.

Laskunmaksu, häiriöalttius, keskittymiskyvyn puute etc varmisti pirun kalliiden takansytykkeiden saannin.
Yleistä oli myös tilanne kun olet tahkonut sen laskunmaksun kanssa kaiken kaikkiaan yhden illan, olet aivan puissa ja kas, kas et sitten suuressa viisaudessasi ole muistanut hyväksyä niitä. Kun keksin että jo hoidetut laskut saman tien takkaan ja laitetaan tulta perään tyyliin poissa silmistä, poissa mielestä. Olit aivan varma siitä että asiat on hoidettu niin muutaman seuraavan viikon aikana saat paljon postia. Sähköposti ja reipas sen aikainen Itellan mies rahtasi karhuja himaan, siis muistutuslaskuja. Siinä meinaan on sitten aivovamman saaneelle hyvää treeniä kun näitä alkaa selvittämään.

Tietysti olisin saanut apua Jalbelta. Mutta se oman itsensä ja tilanteen hyväksyminen oli kesken. A man's gotta do what a man's gotta do. Jatkuvia "black out"- tilanteita oli pienimmissäkin asioissa.

Televisio ja perhe kotona oli paha yhdistelmä. Siihen ei vaan lainkaan kyennyt. Siksi oli hyvä nauhoittaa haluamasi ohjelmat, katsoa niitä silloin kun olit yksin kotona. Ja yllätys - puolen tunnin dokumentti venyi 1.5 tunnin mittaiseksi. Koska ei vaan tajunnut mitä siellä tapahtui ja kelaamalla niin kauan kun asia oli rekisteröity pipoon.
Talossa tarvitsi olla täysin hiljaista, käytännössä koiran haukkuminen tai liikehdintä pysäytti tallenteen. Tai tupakka, vesilasi, vessassa käynti.... Oli tarkkaan kelattava siihen kohtaan että pääset juonesta kiinni.

Miettikää, päästäisittekö esimerkiksi keittiöön tälläistä kaveria. En tarkasti muista koska rohkenin uudestaan kokeilemaan kokkaushommia. Jos saat ne perunat kypsäksi ilman vettä tai makaronit tapettiliisteriksi niin melkoista gurmeeta oli tiedossa.

Toisaalta arvostan Jalben ja Rapen hermorakennetta että he jaksoivat aikanaan sekä edelleen kaikki jankkaamiseni. Olin varmasti fiksua seuraa ja todella läsnä. Keskustelin ja kuuntelin sujuvasti ja seuraavaksi oli aihe pomppasi ja palasin siihen ensimmäiseen. Aivan kuin ei asiasta ollut koskaan mitään puhettakaan. Minähän just sanoin sulle, ai niin. Lue - et varmasti sanonut ja puhunut mitään. Ahdistavia esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon.

NEUROPSYKOLOGI

Erilaisten testien ja "ihmiskokeiden" jälkeen neuropsykologisessa kuntoutuksessa aloitettiin aivan perusasioista. Tutkimuksissa kartoitetaan yksilön kognitiivista suorituskykyä, kuten muistia, tarkkaavuutta sekä kielellisiä- ja havaintotoimintoja, ja selvitetään näissä mahdollisesti esiintyviä muutoksia. Lisäksi arvioidaan muutosten luonnetta, niiden vaikeusastetta sekä muutosten aiheuttamaa haittaa  työ- ja arkielämässä.

Aivovammainen ei vaurion jälkeen välttämättä palata entisiin, rutiininomaisiin suorituksiin. Vielä kun samalla tapahtuu esimerkiksi sitä jumiutumista, häiriöalttiutta ja muistiongelmia niin alkaa paletti olemaan sekaisin. Ei pidä myöskään unohtaa vamman tuomaa kieltämisvaihetta ja oman itsensä hyväksymistä uuteen tilanteeseen.

Näköhäiriöt, kylmän ja kuuman häiriöt, haju- ja makuhaitat mitä hemmeti niitä kaikkea kasaantuikaan yht'äkkiä päälle niin oli niillä terapeuteilla, psykologeilla ja kuntoutustiimillä paljon purtavaa siihen että mies edes selviää edes normaalissa arjessa, ilman edunvalvojaa tai henkilökohtaista avustajaa. Itselläni niitä oli kotona - Jalbe ja koirat. Ja poika. Miettikääs nyt - itse olin vaan pyrkimässä ja haluamassa takaisin sinne duuniin....

Post-it lappumies, lukujärjestysmies, blanko paperimies, listamies, kalenterimies, muistutusmies, hälytysmies....mitä hemmettiä. Tosimies... Näillä lähdettiin aluksi arkea rakentamaan. Post-it laput seinille, lukujärjestys puolen tunnin tarkkuudella käyttöön. Kalenterin käyttöä täytyi tehostaa, tehdä erilaisia must-to-do listoja, puhelimen hälytystoimintoa käyttöön, muistutus pyyntöjä niin Jalbelta kuin välillä psykologilta tai puhelimesta, blankoa paperia mustaksi eri asioista.

Back to school. Lukujärjestys, tuo kaiken aivojen logistiikan apuväline. Tämä oli vielä tyyliin tunti jaettu neljään osaan. Aika suttua tuli.
Tsiisus nyt meni rankaksi. Kuinka voi muistaa tehdä asioita jos ei kerran muista. En käsittänyt.

Onneksi neuropsykologini oli kärsivällinen ja alkuun hän teki ja kirjoitti kalenterin minulle. Siitä sitten vaan normaalia päivärytmiä rakentamaan. Olisin halunnut silloin Nalle Puh- lukujärjestyksen mutta en saanut. Pääsin siitäkin yli.

Nyt vain täytyi osata suorittaa lukujärjestykseen ja päiväohjelmaan liittyvät tehtävät, asiat taukoineen. Käytännössä 15 minuuttia jotakin hommaa ja vartin tauko. Pirrr! Välitunti on päättynyt ja olkaa hiljaa oppitunnilla. Näillä mentiin muutama vuosi.

Lukujärjestys muuttui paperille ja se oli todella masentavaa listaa - tekemättömät työt. Duunit jotka oli omassa mielessäsi sinun hoidettavia ja se lista vaan kasvoi ja kasvoi. Et niinkuin saa yhtään mitään aikaiseksi. Ja näin sain seuraavalle kerralle taas purnattavaa terapeutille. Kaikki vaan junnaa paikallaan ja oma saamattomuus, aloitekyvyttömyys sekä väsyvyys oli hyvä syy ruoskia itseään.

Neuropsykologinen kuntoutus on asioiden kertaamista, uuden asian oivaltamista ja soveltamista käytäntöön niin että pyritään korvaamaan edelliset käytännöt. Tietyissä määrin sinne aivoihin muodostuu uusia korvaavia "piuhoja". Mutta sinne jää sotkemaan asioita myös niitä viottuneita. Paha yhdistelmä.

Neuropsykologisessa kuntoutuksessa  pyritään hoitamaan neurokognitiivisia erityishäiriöitä lievittämällä, kompensointikeinoja rakentamalla sekä itsetuntoa tukemalla. Neuropsykologinen kuntoutus on osa lääkinnällistä kuntoutusta. Lisäksi tavoitteena on käyttäytymis- ja tunne-elämän muutosten lievittyminen ja korjaantuminen.

Käytännössä kun muut lähtivät suorittamaan työpaikalle, itse menin kerran viikossa, välillä ja myöhemmin 2 kertaa 1.5 tunnin terapiaan. Se yksi käynti vastasi minulle samaa kuin edellisessä elämässä 24 tunnin työrupeamaa ja siltikin jäi piikkiin hommia. Joka ainut kerta oli niin puissa että toimintakyky oli täysin nolla. Olet olemassa mutta et ole.

Unentarve oli muutenkin lisääntynyt joten kuntoutuskäynnin jälkeen vielä enemmän. Olo oli kuin "zombi" omassa maailmassaan.

Ainoastaan lomamatkat ulkomaille ja terapeutin vuosilomat antoivat hetken tauon, kuntoutuksesta.

Kunnollinen, yksilöllinen neuropsykologin antama kuntoutus on tehokasta, voimia kuluttavaa ja sen täytyy olla myös hieman "rajua" herättelyä nykytilaan. Vaikka kuulostaa rajulta niin kaikki on sen arvoista. Siinä on turha pullikoida vastaan kun asiantuntija yrittää takoa realiteetteja ihmisen elämään ja ajatusmaailmaan. He oikeasti ei tarkoita mitään pahaa, vaikka oma tunne skaalasi vetää tappiin asti molempiin päihin.

Välilllä tuntuu todella toivottamalta, lohduttomalta kun tulee tunne että kaikki menee täysin vihkoon. Silti jossakin määrin huomaat asioita sulateltuasi että näinhän voi toimia tai ainakin yrittää. Lisäksi kun olet niin sanotusti uudesti koulussa, lukujärjestyksesi kanssa niin olet myös "tarkkailun" alla koko kuntoutuksen ajan. Neuropsykologi antoi niitä kotiläksyjä, käytännössä erilaisia tehtäviä, jotka oli vain normaaliin arkeen liittyviä toimintoja.

Lisäksi se aikataulutus sekä häiriötekijät oli otettava huomioon. Mutta parasta oli se tietynlainen "auktoriteetti" jolle olet jokseenkin ilmoitusvelvollinen, kuinka asiat on menneet. Ainakin itse ajattelin näin että on parempi yrittää tehdä sovitut asiat sekä tehtävät. Tunsin suunnatonta "looser" olotilaa, mikäli jouduin sanomaan että en jaksanut edes yrittää. Tältä pohjalta muokattiin taas niitä "kotiläksyjä" seuraavaan kertaan ja fiksattiin kalenteria, päiväjärjestystä, ongelmia ja niiden ratkaisuja.

REHELLISYYS

Rehellisyys on tärkeä asia kun olet neuropsykologin tai psykologin kanssa yhteistyössä. Asiat pitää päästää ulos, kaikki mikä mieltä painaa ja mitkä itselläsi on fiilikset - hyvä ja huonot. Muuten ei homma etene. Koska kuitenkin hän on sinua varten ja yrittää auttaa ongelmiesi ratkaisussa että arki sujuisi, pysyisit kiireisen yhteiskunnan kelkassa ja kotona olisi tilanne stabiili.

Matkaan mahtui hyviä ja huonoja hetkiä. Mutta silti oli sinulla se henkilö kuka osasi auttaa ja ratkaista ongelmiasi.

Auktoriteetista sen verran vielä että kotona Jalbe osasi ihan hänen omalla älykkyydellään neuvoa erilaisissa asioissa ja vihjata että näinkin voisit toimia. Joo-Joo, älä nyt viitsi. Sitten samat asiat vuodatit vastaanotolle ja sait aivan vastaavat neuvot, kuinka toimia. Arvatkaa kumpaa minä uskoin, vaikka vastaus ja lopputulos oli sama. Tietysti terapauttia. Outo ihminen on aivovammainen.

Pelko, kuolema, muistokirjoitus osa 11

$
0
0
Pelko on läsnä kaikkialla ja siitä on vain päästävä yli. Helppo ei ole tie ja siksi tarvitsemme välillä rajoitteita.
 Pelko on ihmiselle synkkä tunne. Fiilis kun nyt elämä pysähtyy eli loppuu tai saat sellaisen "poliisiolon" itseesi että et kykene järkevästi toimimaan.

Se olotila, että sydän luo tappiin, et saa henkeä, koko kroppasi löytää uusia lihaksia sieltä mistä et ikinä osannut kuvitella koskaan että sinulla on sellaisia, paniikki on aivan hirveä ja ilma loppuu täysin. Se lamaannuttaa ihmisen. Et kykene toimimaan järkevästi. Sitä olotilaa voidaan myös kutsua paniikkihäiriöksi.

Fobiaksi taas kutsutaan johonkin tiettyyn asiaan tai tilanteeseen liittyvää todella suhteetonta pelkotilaa, joka johtaa ko. kohteen välttämiseen ja rajoittaa henkilön elämää. Muuten, onneksi fobiat luokitellaan psykiatriassa sairaudeksi. Miksi onneksi? Koska niitä on tutkittu riittävästi, rajoittaa ihmisen normaalia elämää ja niihin on mahdollista saada apua? Mistä - käynti psykiatrilla tai terapeutilla auttaa tähänkin.

Vaikka taannoin myhäilin rakkaan työkaverin M.Kiurun fobialle käärmeistä niin en myhäile enään. Se vaan on niin jossain syvällä. Sori M.K. Kyl mä joskus kuitenkin vielä pääsen yllättämään. Minä paskiainen.

Omalla kohdallani onnettomuuden jälkeen pelko oli todellista. Se oli painajaisia, mökkiytymistä, jumiutumista, lamaantumista etc. Suurin pelko liittyi lähinnä Jalbeen, poikaan sekä koiriin. En siis pelännyt heitä vaan pelkäsin että jotakin kamalaa, lopullista tapahtuu niille. Aina kun Jalbe lähti töihin ja poika kouluun, sain kaikki fiilikset itseeni.

Kun molemmat palasivat kokonaisena kotiin, pystyin hieman rentoutumaan. Silloin aloin pelkäämään taas aivan muita asioita. Pelkäsin puutarhatyökaluja, liikennettä, suojateitä, liukasta, pimeneviä syksyisiä iltoja sekä neonvaloja.

PELOT OVAT TODELLISIA

Outoja "fiboja" ja vielä kun jännitti mennä nukkumaan, koska olit varma niistä uniin tulleista "flash back" tiloista, milloin joku kuolee kuitenkin. Saattoi olla mikä tahansa seesteinen ilta ja hyvä flow, mutta silti ne iski. Heräsit lakanat märkänä hiestä ja koko kroppaa särki. Aivan horroria, yöt olivat pitkiä, lamaannuttavia ja kaikki oli pois seuraavasta päivästä.

Pelko oli myös läsnä ulkona liukkaalla tyyliin et saa saada enään yhtään iskua päähän, niin elämäsi oli siinä. Onneksi Jalbe kävi ostamassa ne suositut "ice bugit" eli nastakengät. Hiihtelit niillä sitten. Silti sinun edelliset hyvin kasvaneet reisilihakset ja pohjelihakset, puhumattakaan ylisuurista pakaralihaksista hinasivat luistellen eteenpäin. Olisi voinut nostaa jalkoja edes 3 senttiä niin olisi ollut kevyempää liikkua.

Pelko oli läsnä niissä pihahommissa myös. Kaikki koneet missä on hieman enemmän kierroksia kuin omassa päässäsi niin iso vaara. Ne tappaa tai invalidisoi sinut loppuiäksi.

Pelko tuli myös pelkästään illalla kun kaupungin valot syttyvät. Sellaiset 50-60 luvulla olevat rakennukset tai neonvalot iskivät lamaannuttavan olotilan. Myöhemmin syy tähänkin selvis itselleni, ne muistutti liikaa siitä mitä Riikan pimenevästä joulukuisesta illasta viimeksi muistan. Kiitos muistutuksesta, traumaterapia.

Pelko laittoi suunnittelemaan asioita. Tätä kutsutaan myös välttelykäyttäytymiseksi.
Se rajoitti pirusti sinun normaalia arkea. Hyvänä esimerkkinä oli ne muutamat kerrat alkuaikoina mitä kävin esimerkiksi Helsingissä. Junassa vielä oli kaikki ok. Sitten alkoi kaupungin taustamelu, raitiovaunut, vanhat rakennukset, neonvalot ja vielä ekstrana kuulit paljon vierasta kieltä.

Silloin oli pakko ottaa reittisuunnitelma käyttöön. Tarkasti liikennevalojen kanssa, mahdollisimman vähän katujen ylityksiä ja reitti vielä mielummin sisätiloissa. Helsingissä onneksi pääsee aika pitkälle jo suurten ostoskeskusten suojassa eteenpäin.

Outoa, yllättävää ja sairaan kuuloista ja tuntuista. Se vaan oli. Ja voin kertoa että myös niin neuro- ja traumapsykologilla sekä vielä psykiatrilla oli duunia - että mies palautuisi ruotuun.

KUOLEMATON - TÄYSILLÄ ETEENPÄIN

Ennen en pelännyt mitään. Elämä meni tyyliin seuraavaa haastetta kohden.

Libanonin "tuliliemihelvetissä" ne lentopommit ja muut tulitteet vain oli olemassa. Ja meillä oli sitä varten pommisuojat.

Liikenteessä ei osannut pelätä aidosti, vaikka välillä sairasauto ajoi kohteeseen jotakuinkin tyyliin kuolemaa halveksuen. Ei sillä etteikö se olisi ollut kuskin lapasessa, vaan kun muut tielläliikkujat ja sääolosuhteet olivat välillä meitä vastaan. Hmm, tai no välillä toisinpäin.

En nyt elänyt sillain ettenkö olisi ollut kuolematon, mutta sitä vaan ei ajatellut.

Kohdalleni on aiemminkin osunut onnettomuuksia. Moottoripyörällä selvisin yli kymmenen vuotta ilman suurempia "losahduksia". Mutta tässäkin oli itselläni tapa toimia, pelkoa vastaan. Aina kun työssäni ollut tilanteessa, missä moottoripyöräilijä oli joutunut onnettomuuteen. Joskus kävi paremmin ja usein myös huonommin, kuolema. Joka kerta päätin että nyt loppui omalta osaltani harrastus.
Heti kun oli mahdollista niin prätkä alle ja rauhallinen ajelu auringonlaskua kohden. En muuten sitten myynytkään. Se oli sitä siedätystä, pakollista kuitenkin kohdallani. Aika jännä.

Auton kanssa on myös osunut, töissä ja vapaa-aikana. On muuten sellainen pauke ympärillä että morjens. Kyllä nekin muistaa vieläkin ja odottelet vain milloin liike loppuu ja toivot mielessäsi parasta. Nopea fiilistely ja tilanne arvio että kaikki on ok, suurinpiirtein itsellä ja muilla. No tyyliin perkule, näitä sattuu. Mutta muistiin nekin kaikki on lokeroitunut.

ELÄMÄNI 30 SEKUNNISSA 

Onko tuttua kun mieli ja aivot kelaa koko elämän siinä 30 sekunnissa. Tämä tapahtuu kun on oikeasti omasta mielestään aivan varma että nyt tuli lähtö. Jotkut saavat saman fiiliksen niissä heidän todellisien fobioiden äärellä. Toiset voi saada aivan muiden mielestä aivan mitättömältä tuntuneen läheltä piti tilanteen jälkeen. Älkää aliarvioiko sitä toisen tunnetta ja ei kannata sanoa että sama mulla, älä siitä huolehdi. Se tunne on vaan todellinen sille ihmiselle kuka on asian kokenut.

Itselläni oli joskus se elämäni 30 sek. fiilis. Jumankekka, oli ne aikoja. Työkavereiden kanssa olin sukeltamassa ja kuten edellä kirjoitin niin minä, elämä on ja kaikki edessä asenteella, vielä lisättynä kyllä mää nämä hommat haldaan. Kuka "looser" käyttää turvaköysiä.

Olin T.T:n kanssa sukeltamassa. Ja A.P oli mukana. Olen näitä hommia jo tehnyt asenteella mukana.
TT oli kerrannut kaikki sukeltamiseen liittyvät riskit ja turvaohjeet.

Hänellä oli kaksi aloittelijaa mukana. Remmi irti ja kirkasvetiseen järveen omin päin. Suuntavoiston otin auringosta ohjeiden mukaan ja oli kaunista pinnan alla. Kunnes... joku vinkuu, jatketaan ja katsoin ilmamittaria. Zero, oikeasti se on lopussa. Äkkiä pintaan ja regulaattori pois naamalta.

VIRHE. Sitten alkoi se virheiden sarja. Normaalisti ihminen rauhoittuu, puskee vedet pois suusta ja asettaa "regun" takaisin. Sitten tiputtaa painoa eli lyijyt pois vyötäisiltä ja painaa liiveistä nappia - jäännösilmaa eli pintaan. Kun se paniikki iskee niin olit kuin ongen koho mikä hyppi kalan voimalla - mutta sitä kalaa ei ollut. Huusin apua - TT vastasi mielestäni: onko kivaa? What? Mä hukun ja mies huutaa onko kivaa.

Silloin se filmi nopeasti jo eletystä elämästä alkoi. Näin oikeasti kaikki, mitä siihen asti oli tapahtunut. Ok, melkein hyvä elämä.

Seuraava muistikuva on kun läähätin rannalla, läähätin pirusti ja ei mitään hajua miksi olen siinä.

TT haki mut pois. Silti ajattelin että mulkku kaveri kun kyselee onko kivaa ja elämän helminauha nakutti silmissä.

Mutta olen edelleenkin onnellinen kun TT:llä menee hyvin ja molemmat ovat suurin piirtein stabiileja, veronmaksajia. Toinen maksaa eläkkeestä ja toinen siitä että kaikilla on turvallista elää Itä-Uudenmaan seudulla. Ja se kolmas kaveri AP on vielä tikissä, ensihoito-esimiehenä sillä seudulla missä oli linna ja vankila taannoin. Ja haluan myös kiittää siittä että kamut hakivat minut pois enkä jäänyt sinne.

En olisi koskaa kokenut mitä olisi hyvä elämä. Jalben, pojan ja koirien kanssa. Unohtamatta aivovammaa. 

Missä taivas on siellä tähti jokaisella on. Apulanta - vaihda sanoja.

EI TAIVASTA EIKÄ SIUNAUSTA 

Jännä oli se kuitenkin todeta kun huomasin mitä se pelko on todella. Se oli myös tietynlailla niitä takaumia omasta elämästä. Kuolemanpelko tuli niistä jutuista että et pääse taivaaseen tyyliin jutuista.

Mihin hemmetin taivaaseen. Ei kukaan ole määritellyt mikä on taivas? Se on mielestäni siellä missä on pilvet ja sieltä näkyy aurinko.

Jos olet lentokoneessa, niin sieltä näkyy taivas ja sen alla matalalla lennettäessä maa, meri, järvet, metsät ja vuoret. Silti en ole nähnyt siellä yhtään ihmishenkeä, vaikka lentomaileja on takana jo varmasti enemmän kuin keskiverto suomalaisella. Missä siis taivas on ja missä Jumala?

Kuten saatatte arvata, pelko on takaumia todella pitkän ajan takaa. Ne vaikutti edelleen ja näihin pelkotiloihinkin on onneksi apua.
Taas täytyy miettiä miksi ihmisen aivot kelaa ja toimii näin eli jättää muistijälkiä ja kun oikeasti jotakin todellista tapahtuu ne aktivoituu.

Kohtalaisen rajuja juttuja, olen niistä selvinnyt. Silti en voi hyväksyä että kun jotakin pahaa ja ikävää tapahtuu - vedetään se "Jeesus- tai Jumalakortti" että ei ole ollut siunausta. No morjens.


Älkää ikinä käyttäkö korkeimpia voimia silloin kun ihminen on haavoittuvimmillaan. Kukaan ei ole sieltä tullut kertomaan mitä siellä on. Jokaisella on kuitenkin se tähtipaikka siellä. Kaikki on oman elämänsä onnistuja ja sankari, tietynlailla.

Kyllä minäkin uskon siihen että joku on katsomassa meidän perään ja kohtaloon. Kukin tyylillään ja itselleni on olemassa se "Yläkerran Valtteri". Se on todellinen veitikka ja on auttanut minua kaiken paskamyrsyn keskeltä tähän päivään.

Sorry niille jotka voivat pahoittaa mielensä edellisistä lauseista. Peace and love. Olen päässyt niistä jo periaatteessa yli. Paitsi en kaikista peloista. Mutta pärjään niiden kanssa.

PELKOTILAT OVAT TODELLISIA

Kun pelkotilat tulevat omalle kohdalle se on samaa kuin olit joskus. Olen työssäni nähnyt ja kohdannut ihmisiä aivan vierestä, kun maallinen tomumaja jää jäljelle.

Se on kaikille läsnäolijoille karmea, pysähdyttävä paikka. Kaikkemme tehtiin ja mikään ei riittänyt. Silti voin kertoa että jos kuolevan ihmisen ilmeistä voi lukea, niin useilla on ollut onnellinen elämä. Kivut, säryt ja kaikki muistot vaan kelautuu ihmisen mielessä kun on lähdön aika.

Toisilla ihmisillä on todella pelokas ilme kasvoilla heti sen jälkeen kun sydän on pysähtynyt ja muut ruumiinosat reagoivat tähän. Toisilla tuntuu taas olevan sellainen onnellinen hymy että pääsin pois ja elin hyvän elämän.

Tietenkin suru ja huono olo omaisten takia on läsnä sekä voimattomuus siitä kuinka olisin parhaimmin läsnä heidän kanssaan, mutta siihen ei sanat riitä.

Onneksi on erilaisia tahoja ja apuja myös Heille ketä suurin suru on koskettanut sekä myös niille auttajille, pelastushenkilöille, unohtamatta poliiseja. Silti ei jaksa käsittää ja ymmärtää pieniä viattomia lapsia jotka otetaan pois keskuudestamme liian varhain. Niistä ei pääse yli. Ne tilanteet ja tapahtumat ovat pitkäaikaisia seuralaisia pelastus-,ensihoito- ja poliisiviranomaisille. Ei niitä unohda.

Eläkäämme siis hyvä elämä niin kaikilla osapuolilla on helpompaa selvitä siitä yli.

Toisaalta ei kaikki ihmiset taas ymmärrä näitäkään asioita nykypäivänä. Some on yksi vaaratekijä. Sinne voidaan suoltaa milloin mitäkin "saissea" mutta jäljet jää. Eli turha on silloin jeesustella kuinka hyvä ihminen hän oli - koska muutkin Jeesustelee. Silti jos jaksaisi omaiset ajaa esimerkiksi Mr.Googlen kanssa dataa läpi, näkisi tilanteen todelliset jäljet.

Käyttäytykää ihmiset, edes yrittäkää. En ole enkä pyri olemaan se "hopeavesi" tässä asiassa. Silti vaan ihmettelen. Peace and love kaverit.

Oletko muuten jo miettinyt muistopuhetta hautajaisiisi?
MUISTOKIRJOITUS

Muuten, oletko miettinyt miltä muistokirjoituksesi kuulostaa? Miten haluaisit että ihmiset, kaverit, ystävät ja lähimmät omaiset muistavat sinut.

Ota joskus aikaa itsellesi, lasi punkkua ja kirjoita itsellesi muistopuhe. Rohkeimmat säästävät sen ja useimmat saavat hyviä ideoita missä asiassa voisin parantaa. Voin kertoa että aika herättävää mutta myös paljon erilaisia "fiiliksiä" saat irti.

Vielä kun kirjoitat sen muotoon että joku muu olisi sen tehnyt sinun muistotilaisuuteen.

Tekstiä fiiliksellä - kiksit blog

$
0
0
Uudet sivut, uudet värit ja vielä uudet tekstit - kiksit blog, tekstiä fiiliksellä. Jos ei 10 - vuotta blogielämää ole opettanut muuta kuin että tee kaikki paremmin, kannattaa luovuttaa. En luovuta vielä - Kiitos kun olette mukana.
Anteeksi normaalia pidempi hiljaisuus tässä blogissa. Edelliset postaukset ovat puhaltaneet minun vartalosta ja sielustani kaikki voimat. Puhumattakaan luovuudesta.

Olen miettinyt kuinka tämän elämän laitan jatkumaan tasapainossa, perhe, ruoka, arki, sosiaalinen elämä niin somessa kuin arjessa. En laita blogia muiden tärkeiden asioiden edelle, mutta en myöskään voi sitä niin hienoa harrastusta myöskään poistaa elämästäni.

Ymmärrätte varmasti kun on se "pössis" kirjoittaa tarinani loppuun. Vaikka se ei lopu koskaan. Uusia käänteitä tulee jatkuvasti eteen - arjen jaksamisen, kuormituksen ja oman terveyden kanssa.

Mutta ilokseni TEILLE voin kertoa että siirrytäänkö minun uuteen blogiviritelmään. Kiksit blog yrittää tehdä selkeämpää tekstiä, selkeämpiä reseptejä ja mukana on myös piekkoin matkoja ja normaalia arkea, koiria unohtamatta.

Kirjoittelen kaikesta lisää ja niin pian kuin on mahdollista. Tämä ei ole kuitenkaan hyvästi - vaan uutta nousua. 

Uudet tekstini ja blogini löydätte täältä.

Facebook,Instagramsekä Twitterovat entisellään. Vain nimi on muuttunut.... Ja myös osoitteet.

Tälläistä tämä on, nopeat liikkeet ilman sitä pitkälle mietittyä some taktiikaa. Yrittäkää pysyä mukana. #arvostan

Shottimukit Jukolan Juustosta

$
0
0

Aito Cheddar, hyvä punaviini ja hieman kohmea cheddar juustosta valmistettu juustotasting muki, cheddarjuustosta.
Jukolan Juuston aitoa cheddaria suomesta ja silikonimuotti. Helppo ja kaunis muki punaviinin, oluen, valkoviinin tai jopa ginin maistelemiseen.
Jos ruoan kanssa ei saa leikkiä niin mielestäni juuston kanssa saa.

Eikä tämä ole mitään leikkimistä, vaan ainostaan "bissen" tuomaa luovuutta.

Miksi tekisi asiat useampaan kertaan?

Laiskana miehenä voin kertoa että viikonlopun juustotasting tai vastaava punkku-, valkkari- tai bisse-ilta tai jopa sitä jäykkää maistelemalla, onnistuu kivasti pienellä askartelulla.

Sulata kunnollista juustoa silikoni shottimuottiin. Kaunista. Ja niin helppoa.

Kaadat vain jääkaappi tai pakastinkylmään juustolasiin drinkin.

Bite that, eli pure sitä ja maistele. Nyt ei kannata ahnehtia koska juustoinen shottimuki on rajallinen tilavuudeltaan. #hymiö

Katsokaa, rosmariinin oksia, karpaloita ja kohmea juustomuki. Aitoa cheddaria Jukolan Juustolta ja Kyrön Helsingin gin.

SHOTTIMUKIT JUKOLAN JUUSTOSTA

  • cheddarjuustoa n. 400 g
  • silikonimuotti mallia shottilasi
  1. Laita kattilaan lämpöä noin puoleenväliin. 
  2. Pilko cheddarjuustot kattilaan ja samalla sekoittaen sulata juustot. 
  3. Voitele öljyllä ohut kerros muotteihin. 
  4. Kaada sulanut juusto muottiin. 
  5. Tasoittele pinta ja laita jääkaappiin kovettumaan. 
  6. Kunnes juusto on kunnolla hyytynyt laita vielä pakastimeen noin 1 tunnin ajaksi.
  7. Irroita varovasti, pohjasta painaen shottimukit.
  8. Kokeile olutta.
  9. Maistele giniä.
  10. Testaa punkkua.
  11. Maistele Jukolan Juuston aitoa cheddaria.


Ramenkeitto eli vege ramen akaalaisittain

$
0
0

Ramenkeittoon ei voi olla rakastumatta. Japanilainen ramenkeitto voi imeä mitä vain lisukkeeksi. Tässä vegeramen. Se liemi on vain niin hyvää että sen edessä voi kyykistellä.
Ramenkeitto, niin hyvää kun akaan marketeista löytyy.

Jälleen on pakko soveltaa. Ei ollut sokeriherneitä eikä kevätsipulia.

Kahden marketin taktiikalla sain aikaiseksi kuitenkin, mielestäni todella hyvän ramensopan.

Haudutin ja haudutin lientä, kalliin sähkön uhallakin.

Ramenkeiton perusliemi vaatii aikaa ja sitä ohjetta ja kaavaa kannattaa totella.

Ramenkeitto on muuten japanilaista ruokakulttuuria ja todella hieno keitto talvisiin keleihin.

Olkaa hyvä, ihan täydellinen ramen-keittoresepti, Akaasta.

RAMENKEITTO AKAALAISITTAIN

  • ruskeita herkkusieniä 10 kpl
  • ruohosipulia 1 pnt
  • baby-lehtikaalia 1 rasia 60 g  (Mimisversot)
  • öljyä 1 rkl
  • kasvislientä 8 dl ( 1 kasvisliemikuutio veteen)
  • misotahnaa 2 pss ( löytyy sieltä missä sushi raaka-aineet)
  • riisiviinietikkaa 2 rkl
  • inkivääritahnaa 1,5 rkl
  • täysjyvänuudeleita 100 g
  • pakasteherneitä 200 g
  1. Valmista ensin liemi. Laita yksi kasvisliemikuutio veden joukkoon ja anna liota. 
  2. Lisää misotahna, riisiviinetikka ja inkivääritahna sekä/mikäli misotahnan mukana mahdollisesti mukaan tulleet kuivatut kasvikset.
  3. Kiehauta ja anna hautua noin 1-1.5 tuntia. 
  4. Lisää lopuksi pakasteherneet.
  5. Keitä kananmunat kypsäksi ja kuori sekä halkaise. Anna jäähtyä.
  6. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  7. Pese herkkusienet ja siivuta. 
  8. Pilko lehtikaali sekä ruohosipuli. 
  9. Paista herkkusieniä, lehtikaalia ja silputtua ruohosipulia pannulla noin 3 minuuttia.
  10. Kasaa annos. 
  11. Nuudeleita pohjalle. Herkkusieni, lehtikaali, ruohosipuli päälle. 
  12. Kaada ramenlientä, herneineen päälimmäiseksi.
  13. Lisää liemeen vielä halkaistu kananmuna.


Tirripaisti, aito perinneruokaa

$
0
0


Tirripaisti on saanut nimensä kun hienoa, hyvää porsaanlihaa missä on rasva tallella niin se tirisee pannulla. Johdanto on siis siinä.

Aitoon perinneruokaan käytetään siis porsaan kylkisiivuja.

Kylkisiivut "tiristetään" pannulla ruskeaksi ja antaa rasvan hieman irrota. Tirripaistissa ei ole muuta ihmeellistä kuin että haudutetaan kylkisiivujen paistamisen kanssa pitkään ja kylkisiivut paistetaan useammassa erässä, parhaimman lopputuloksen saavuttamiseksi.

Kaartilan Mallaspossulla on todellä hyvää kylkilihaa. Siinä on rasvat kohdillaan.

Maustaminen on yksinkertaista. Suolaa, mustapippuria, maustepippuria ja sipulia.

TIRRIPAISTI
  • porsaan kylkisiivuja 500 g
  • sipuli
  • suolaa
  • maustepippuria
  • mustapippuria (tarvittaessa)
  • laakerinlehti (kannattaa kokeilla)
  1. Anna porsaan kylkisiivut olla huoneenlämmössä noin 1 tunti ennen paistamista. 
  2. Kuumenna pannu ja paista pienissä erissä. 
  3. Siirrä paistetut kylkisiivut pataan. 
  4. Pilko sipuli karkeaksi lohkoiksi ja nosta pataan. 
  5. Lisää maustepippurit ja halutessasi laakerinlehti. 
  6. Huuhtele paistinpannu, missä paistoit kylkisiivut, vedellä. Kaada vesi pataan. 
  7. Lisää vettä niin paljon että lihat peittyy. 
  8. Lisää suola. 
  9. Keitä miedolla lämmöllä noin 1 tunti. 
  10. Maistele ja lisää mustapippuria ja suolaa tarvittaessa.
  11. Tarjoile kuorittujen perunoiden kanssa.

Tirripaisti goes to pizza

$
0
0


Hei rakkaat lukijat. Monta asiaa ja samalla kerralla.

Ruispohja pizzaan leikittelee karjalanpiirakan osaa. Perunasiivut on taas kuorittuja kokoperunoita.

Tirripaistihan oli se ikivanha perinteinen herkku porsaankyljestä.

Vielä kun mennään "vintagen" puolelle muutenkin niin ei voi olla muuta juustoa kuin Jukolan Juuston vintage cheddaria.

Pizzakastikkeeksi ei saa laittaa mitään tomaattisoosia. Sinne kuuluu makua suomen metsistä.

Kanttarelli ehdottomasti. Se tuli Creme Bonjour, vai kuinka se kirjoitetaan, mutta kuitenkin se sopii hienosti tähän pizzaan.

Vielä Silmusalaatin Rouskuvaa päälle. Kyllä pizzakin voi olla terveellistä.

TIRRIPAISTI GOES PIZZA
Valmista ensin tirripaisti.
  • keitä perunat mutta ei kypsäksi. 
  • kuori ja leikkaa siivuiksi. 

 Ja seuraavaksi:

  • valmista pizzapohja:
  • ruisjauhoja 3 dl
  • vehnäjauhoja n. 2 dl
  • vettä 2 dl
  • kuivahiivaa 2 tl
  • suolaa 1 tl
  • öljyä 2 rkl
  1. Sekoita 42 asteiseen veteen kuivahiiva. 
  2. Lisää jauhot ja suola. 
  3. Vaivaa käsin sitkoisaksi taikinaksi. 
  4. Lisää öljy ja vaivaa vielä. 
  5. Laita vedottomaan paikkaan noin 1 tunnin ajaksi kohoamaan. 
  6. Jaa taikina kahteen osaan ja kaulitse vehnäjauhojen avulla pizzapohjaksi.
  7. Siirrä pizzapohja leivinpaperin päälle uunipellille. 
  8. Voitele pohja tasaisesti kantarelli-tuorejuustolla. 
  9. Laita ohueksi siivutettuja perunoita sinne ja tänne. 
  10. Mausta tirripaisti vielä tacomausteella, mitä laitat noin 1 ruokalusikallisen 500 grammaan paistin sekaan. 
  11. Lisää pizzan päälle. 
  12. Lisää vielä cheddarjuustoa kohtuullisen paljon päälle.
  13. Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia. 
  14. Kun pizza on hieman jäähtynyt, lisää rouskuvaa päälle.

Pekoniporkkanat teryakikastikkeella - grillattuna

$
0
0

Tässä, naatti porkkanat, teryakikastikkeella ja pekonilla vuorattuna.
Porkkana, pekoni ja teryakikastike. Mielummin vielä porkkanat suoraan nostettuna maasta. Ja kaunista on myös se naatti porkkanan päässä. Helpottaa huomattavasti valmistumista.
Grillatut pekoni-porkkanat, teryakikastike auttaa hienosti maustamalla.
Vielä grilli kuumaksi ja pekoniporkkanat sinne pienen esivalmistelun jälkeen.
  1. Pese porkkanat kylmällä vedellä. 
  2. Voitele teryakikastiketta kauttaaltaan porkkanoihin. 
  3. Kääri kunnollista pekonia todella tiukasti porkkanoiden ympärille.
  4. Paista kuumassa grillissä, välillä käännellen noin 10 minuuttia. Kannattaa käyttää epäsuoraa tulta. Lievittää hieman tuskaa ja pekoni ei pala liiaksi.
Kymmenen minuutin paistoaika on hyvä. Porkkanoihin jää kiva suutuntuma ja on näin ollen helppo syödä vaikka sormilla.

Näitä on myös kiva "dippailla" erilaisiin kastikkeisiin.

Pasta - broileria, banaania ja currya

$
0
0

Todella maukas pastaruoka. Banaania ja grillattua broileria sekä currya. Todella hyvä ja helppo pastaruoka
BANAANI-BROILERIPASTA
  • grillattu broileri
  • pastaa 400 g
  • kermaa 2 dl
  • banaania puolikas
  • punainen chili
  • sipuli 1 kpl
  • valkosipulia 3 kynttä
  • öljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • currya 0.5 tl
  • parmesanjuustoa
  1. Pilko valkosipuli ja sipuli aivan pieneksi. 
  2. Murskaa banaani. 
  3. Irroita valmiiksi kypsennetystä broilerista lihat, aivan ronskisti. 
  4. Laita kattilaan vettä runsaasti ja suolaa riittävästi. Keitä pasta, melkein kypsäksi.
  5. Kuullota öljyssä valkosipuli ja sipuli. 
  6. Lisää kerma sekä broilerit. 
  7. Lisää myös murskattu banaani ja sekoita kunnolla sekaisin. 
  8. Mausta currylla, suolalla ja mustapippurilla.
  9. Maistele ja mausta lisää tarvittaessa. Vink! Voit myös lisätä banaania hieman makeuttaaksesi, mikäli niin tykkäät. 
  10. Anna poreilla hetki pienellä lämmöllä. Lisää pilkottu chili sekaan.
  11. Kaada pastasta keitinvesi pois ja nostele kastike pastan sekaan.
  12. Lisää parmesanjuustoa riittävästi, sekoita ja nosta lautaselle.
  13. Koristele salaatilla.

Broileria korma-kookoskastikkeessa

$
0
0

Kormakastike mihin lisäsin kookosmaitoa. Avokado vain kuuluu sekaan. Broileriliha haudutettuna kormakastikkeessa on jotakin niin uuh!
BROILERIA KOOKOS-KORMA KASTIKKEESSA
  • maustamatonta jogurttia 1 dl
  • tomaattipyreetä 0.5 dl
  • chilijauhetta 2 tl
  • valkosipulia 3 kynttä
  • tuoretta inkivääriä 20 g
  • juustokuminaa 2 tl jauhettuna
  • korianteria  2 tl jauhettuna
  • kardemummaa 2 tl
  • suolaa 1 tl
  • sitruunamehua 1 dl
  • öljyä 1 rkl
  • broilerin rintafilettä tai -leikettä 2 kpl / ruokailija
  1. Valmista marinadi. 
  2. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet ja inkivääri pieniksi. 
  3. Lisää kulhoon kaikki loput raaka-aineet ja sekoita hyvin. 
  4. Upota broilerinlihat marinadiin ja anna olla viileässä kelmun alla, vähintään 2 tuntia maustumassa.
  5. Kaada kaikki uuninkestävään vuokaan ja lisää 1 tölkki kookosmaitoa.
  6. Paista 200 asteisessa uunissa noin 1 tunti. 
  7. Nostele sekaisin kunnolla noin 30 minuutin jälkeen. 
  8. Tarjoile keitetyn riisin kanssa.
Viewing all 1030 articles
Browse latest View live