Quantcast
Channel: Habanerokitchen.com
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1030

Kampasimpukoita, uppomunia ja salaattia

$
0
0
Kunnolla paistetut kampasimpukat sekä uppomunat salaattiin.
Kampasimpukkaa ja uppomunia salaatissa. Kaunis ja maistuva salaattiannos. Tarjoillaan tuoreen vaalean leivän kanssa.

Salaatti pohjalle on helppo ja nopea valmistaa, mutta ei kampasimpukka ja uppomunakaan niitä vaikeimpia keittiön askareita ole. Jälkien siivoaminen on hankalampaa.

Salaatti pohjalle rakentuu aivan oman mieltymysten mukaan. Käytin tähän rapsakkaa jäävuorisalaattia, tomaattia ja kurkkua aivan pieneksi pilkottuna ja raikkautta antaa mango. Hunajameloni on myös hyvä.

Kastikkeeksi kelpaa oliiviöljyä loraus ja yhden sitruunan mehu. Nostele salaatin joukkoon.

PAISTETUT KAMPASIMPUKAT

Kampasimpukoita rasia
Oliiviöljyä
Voita
Suolaa
Valkopippuria tai mustapippuria

Sulata kampasimpukat kunnolla.

Laita pieni tilkka oliiviöljyä ja nokare voita pannulle. Kuumenna pannu.

Kannattaa laittaa paistinpannulle kampasimpukat pienemmästä isompaan järjestyksessä.

Paista pieniä noin 30 sekuntia ja suurimpia n. 90 sekuntia. Käännä ja paista toinen puoli.

Mausta suolalla ja valko- tai mustapippurilla.

Nostele paistetut kampasimpukat salaatin päälle.

Valmista uppomunat helposti kelmun avulla.

Lisää salaatin päälle.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 1030

Trending Articles