Quantcast
Channel: Habanerokitchen.com
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1030

Punasipulivinegretti ja loimulohimousse

$
0
0
Punsipulivinegretti, sitruunaista parsaa ja loimulohimousse
Tämä kannattaa asetella edellisten parsojen kanssa. Keittokirjasta Muru jälleen sovellettu. Niin olen käsittänyt, että ne on samalle lautaselle tarkoitettu. En paljon viritelyt alkuperäistä ohjetta, mutta kuitenkin.

Vaihdoin kylmäsavustetun lohen loimuloheen ja konjakin korvasin moussessa limen mehulla. Mutta kyllä se oli hyvää näinkin, siis erittäin hyvää, silt se konjakki antaa varmasti hienon efortin mousseen. On ne sellaisia makupareja kaikkineen. Ja punasipulivinegretti kannattaa valmistaa riittävän ajoissa. Yön yli kun oli kerännyt ja tiivistänyt makua kylmässä, se vain parani.

PUNASIPULIVINEGRETTI

Punasipulia 3 keskikokoista
Oliiviöljyä paistoon ja 1 dl liemeen
Punaviinietikkaa 0.5 dl
Sokeria 2 tl
Rypsiöljyä 1 dl
Mustapippuria
Suolaa
Valkosipulia 1 kynsi
Timjamia tuoreena

Lohko punasipulit melkoisen pieniksi kuutioiksi. Kuullota ne kattilassa öljyssä. Lisää punaviinietikka ja sekoita. Lisää sokeri. Siirrä pois levyltä ja laita kelmu päälle. Anna imeytyä noin tunnin ajan.

Sekoita sipulien sekaan loput raaka-aineet. Murskasin valkosipulin kynnen ja pilkoin suikaleiksi. Timjaminoksa sekaan ja laita jääkaappiin. Vähintäin muutamaksi tunniksi, mutta maku paranee ja syveneen, jos maltat pitää yön yli.

LOIMULOHIMOUSSE

Lohta n. 250 g kylmäsavustettua tai loimulohta
Kuohukermaa 3.75 dl käsituntumalla vajaa 2 purkkia
Konjakkia loraus tai limenmehulla vedin yhdestä limestä

Laita blenderin kannu pakastimeen. Täytyisi olla viileät työkalut. Soseuta lohi blenderissä ja lisää kermaa n. 2.5 dl. Sekoita ja mausta tässä vaiheessa konjakilla tai limellä. Vatkaa loppu kerma paksuksi vaahdoksi. Sekoita nostellen kaikki keskenään ja siirrä jääkaappiin hetkeksi.

Oikaisin itse hieman ja jäähdytin pakastimessa. Sain pieniin vuokiin sopivia annoskakkuja.

Tämä loimulohimousse on hyvä sitruunaisen parsan ja punasipulivinegretin kanssa. Kannattaa kokeilla myös paahdetun leivän päällä. Ei huuda voita leivälle, ei todellakaan. Ja niiden palttoon nappien kanssa menee myös hienosti

Viewing all articles
Browse latest Browse all 1030

Latest Images

Trending Articles