No, kuitenkin tämä on hienoa hevosen jauhelihaa. Olisko hyvä nimi kouluratsun kiitos Hämäläiseen ruokapöytään. Kun on maan päällä annettu hevosihmisten harrastaa, niin hieno jatkumo on sille että kuka kaakkia pelkää, voi jatkaa keittiössä! En minä pelkää, mutta kunnioitan kyllä! Hevosen liha ja myllytetty jauhelihaksi. Nopea arkiruoka ja esi-teinin jääkiekkoharrastukseen sopiva hiilari- ja proteiinilähde.
HERKULLISTA HEVOSTA JA SPAGETTIA
Hevosen jauhelihaa 500 g
Salottisipulia 3
Fenkolia n. alle 100 g
Valkosipulinkynsiä 3
Tomaattipyrettä 2 rkl
Chiliä punaista 1
Rosmariinia plus 1 tl kuivattuna
Valkopippuria
Jeeraa l. juustokuminaa alle 1 tl
Suolaa n. 1 tl
Voita
Pippuria
Kermaa 2 dl
Vettä n. 1.5 dl
Spagettia riittävästi
Pilko sipulit, fenkoli ja chili. Kuulota voissa hieman pehmeäksi ja lisää huoneenlämpöinen jauheliha joukkoon. Paista melkein kypsäksi. Lisää tomaattipyree ja mausteet. Vielä vettä sekaan ja kermaa 2 dl. Anna hautua keskenään pienellä lämmöllä noin 10-15 minuuttia. Jotakuinkin sen aikaa kun spagetti on keitetty runsaassa merisuolalla maustetussa vedessä.
Spagetti pohjalle ja hieno, pieniä vivahteita täynnä oleva hevosenliha päälle.
Kohtuullisen nopea ja enemmän edullinen arkiruoka. Täyttä tavaraa kaikkineen. Jaksaa, jaksaa ja kun tarpeeksi jaksaa - alkaa hiilarit tehdä tehtävänsä ja ei enään jaksa. Nukuttaa!